
Pakkanen vaihtuu jouluna plusasteisiin
Sää jatkuu lämpötilan osalta hyvin vaihtelevana. Sateet jäävät kuitenkin melko vähäisiksi.
Joulun sää näyttäisi otolliselta hautausmaakäynnille: ei sada ja pakkasta on maltillisesti. Kuva: Eija MansikkamäkiEilen maanantaina pohjoisesta virtasi talvisen kylmää ilmaa etelään asti, noin kymmenen asteen pakkaslukemia on paikoin mitattu. Pohjoisempana pakkasta on ollut paikoin noin 25 astetta.
Pohjois-Lapin kireät pakkaset ovat nyt hellittäneet lisääntyneen pilvisyyden ja voimistuneen tuulen myötä. Lapin yli liikkuu tänään myös hajanainen lumisadealue kohti Koillismaata sekä edelleen Kainuun yli Pohjois-Karjalaan. Nuorgamin Lapissa lauha länsivirtaus nostaa lämpötilaa jo plussalle, muualla maassa pakkasta on laajalti 5–15 astetta.
Vielä keskiviikkona eli jouluaattona lämpötila pysyttelee suuressa osassa maata pakkasella, yleisimmin 1–10 asteessa. Lapin yllä liikkuu jälleen uusi kapea sadealue lännestä itään, sade tulee osittain vetenä. Etenkin Keski-Lapissa sade voi olla jäätävää eli vesisadetta saadaan vielä pakkasella oleville pinnoille, etelämpänä aurinkokin saattaa päivän aikana näyttäytyä.
Tapanina länsiluoteinen tuuli voimistuu, ja sää lauhtuu koko maassa, lämpötila nousee nollan yläpuolelle. Pohjanmaan suunnalla lämpötila voi olla hetkellisesti jopa 5–7 astetta plussan puolella. Merkittäviä sateita ei ole odotettavissa, paikoin vain nopeasti ohimeneviä vesi- tai lumikuuroja. Välipäivinä sää viilenee vähitellen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
