Tilastot liioittelevatlihan kulutusta
Kulutusluvut sisältävät syötävän lihan lisäksi myös luiden painon. Esimerkiksi Suomessa lautaselle asti päätyy 60–70 kiloa. Kuva: Viestilehtien arkistoKuva eurooppalaisesta lihan kulutuksesta on osin harhaanjohtava. Missään jäsenmaassa ei todellisuudessa syödä lihaa niin paljon kuin Euroopan tilastotoimiston Eurostatin kokoamat tiedot väittävät.
Kansainvälinen tilastointitapa liioittelee kulutusta, koska syötäviksi kiloiksi lasketaan myös luut. Esimerkiksi tilastoidusta naudanlihasta noin viidennes on luuta, jota ei syödä.
”Ilman muuta olisi hyvä, että tilastot olisivat tarkempia”, tutkimuspäällikkö Pasi Saarnivaara toteaa.
Tilastointitapa johtuu Saarnivaaran mukaan osin siitä, ettei kaikissa maissa pystytä ilmoittamaan kulutettua lihaa luuttomana. Kyse on myös tietosuojasta.
Suomessa tilastoitu kulutus on 78 kiloa henkilöä kohti vuodessa. Lautaselle päätyvä kilomäärä laskee heti vajaaseen 70 kiloon, kun naudan ja sianlihan luullinen paino muutetaan luuttomaksi.
Siipikarjanlihan luutonta osuutta ei tällä hetkellä pystytä laskemaan, projektisihteeri Riitta Saikkonen Suomen Gallup elintarviketieto Oy:stä kertoo.
Jos kulutettu liha jostain syystä ilmoitetaan luuttomana, se joudutaan kansainvälistä tilastoa varten muuttamaan luulliseksi. Kertoimet ovat Suomessa sialla 1,49, naudalla 1,282 ja lampaalla 1,280.
Syödyn lihan määrää on vaikea arvioida myös siksi, ettei kulutusluvuista vähennetä mahdollista hävikkiä.
Saikkosen mukaan voi varovaisesti arvioida, että todellinen kulutus henkilöä kohti on meillä 60–70 kiloa.
Arvio tarkoittaisi keskimäärin 164–192 grammaa lihaa päivässä. Tilastoitu 78 kiloa merkitsisi 213 grammaa.
Lihan kulutus ei suinkaan jakaudu tasan. Aikuiset miehet syövät Finravinto-tutkimusten mukaan lihasta leijonanosan.
Vuoden 2007 kyselyn mukaan miehen päivittäin nauttima lihamäärä oli 167 grammaa ja naisen 98 grammaa. Koululaisten ja ikäihmisten kulutus oli tätä pienempi.
Uusin Finravinto-tutkimus valmistuu tämän kevään aikana.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
