Yle: Poliisi ei kuunnellut susijahtilaisten puhelimia
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen poliisipäällikkö Bo-Erik Hanses kiistää, että poliisi olisi kuunnellut Perhon laittomista susijahdista epäiltyjen puhelimia.
Hansesin mukaan kyseessä ei ole sellainen rikos, jossa voisi saada oikeudelta luvan telekuunteluun.
Hanses kumoaa muitakin tapauksen ympärillä vellovia huhuja Yle Keski-Pohjanmaan haastattelussa.
Huhujen mukaan poliisin epäasiallisista toimista kuulusteluissa olisi tehty tutkintapyyntö.
Hanses ei ole tutkintapyynnöstä kuullut.
Viisi ihmistä pidätettiin tutkinnan aikana. Hansesin mielestä se oli tarpeen, jotta he eivät pystyisi vaikuttamaan toisiinsa eikä muut heihin.
Poliisioperaatiota on moitittu ylimitoitetuksi. Hanses on eri mieltä.
”Selvisi nopeasti, että monta henkilöä pitää ottaa kiinni ja se edellyttää kyllä voimavaroja. Kun tutkinta eteni, niin totta kai siinä on käytetty tutkijoita ja paikan päällä rajavartioston kelkkoja apuna jälkien todentamiseen”, Hanses sanoo Yle Keski-Pohjanmaan mukaan.
Huono lentosää esti helikopterin käytön. Tarvittava tieto jäljistä hankittiin moottorikelkoilla maastosta.
Hansesin mukaan oikeusnormi ei vastaa yleistä oikeustajua.
”Törkeys ei oikein istu minunkaan oikeustajuuni, vaikka olen siinä asemassa, ettei oikein sovi arvostella sitä enää.” Hanses luonnehtii epäiltyjen olevan tavallisia ihmisiä, ei mitään rikollista porukkaa.
Hanses on metsästäjä ja muun muassa valtakunnallisen riistaneuvoston jäsen.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
