Ex-kansanedustaja Minna Karhusesta Kuntaliiton uusi toimitusjohtaja
Kuntaliiton toimitusjohtaja valitaan seitsemän vuoden määräajaksi.
Minna Karhunen on toiminut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana vuoden 2015 alusta alkaen.Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajaksi on valittu hallintotieteen maisteri Minna Karhunen.
Kuntaliiton hallitus päätti Karhusen valinnasta tänään keskiviikkona.
Karhunen on toiminut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana vuoden 2015 alusta alkaen. Aiemmin hän on toiminut muun muassa kansanedustajana, Karkkilan kaupunginjohtajana ja Järvenpään kehitysjohtajana.
"Kuntaliiton hallitus koki Minna Karhusen erityiseksi vahvuudeksi vahvan kuntaosaamisen ja julkishallinnon tuntemuksen", Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero toteaa tiedotteessa.
Kuntaliiton toimitusjohtaja valitaan seitsemän vuoden määräajaksi.
Nykyinen toimitusjohtaja Jari Koskinen jättää tehtävänsä omasta pyynnöstään ensi vuoden helmikuun lopussa.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien etujärjestö.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
