Meteorologi kertoo, miten maaston muodot vaikuttavat paikallisiin sääoloihin
Suomessa ei ole niin korkeita vuoria, että niillä olisi vaikutusta ukkosen liikkeisiin.Miten maaston muodot, korkeuserot, harjut jne. vaikuttavat säähän?
Maaston muodot ja vesistöt voivat vaikuttaa paikallisiin sääoloihin kuten lämpötilaan tai tuulisuuteen.
Esimerkiksi talvella laaksoissa ja notkoissa lämpötila voi olla huomattavasti viileämpi kuin ylävillä alueilla, vastaavasti Salpausselän alueella ylängön vaikutus voi näkyä myös sademäärissä. Tuntureilla on yleisesti ottaen tuulisempaa, ja vesistöjen lähettyvillä lämpötila voi vaihdella paljonkin riippuen tuulen suunnasta.
Ukkosen liikkeeseen maastonmuodot tai vesistöt eivät meillä Suomessa vaikuta, vaikka sitkeitä uskomuksia keskuudessamme elääkin. Vuoren korkeus pitäisi olla yli kilometrin, jotta se vaikuttaisi ukkosen ohjausvirtaukseen ja siten pilvisolujen liikkeeseen.
Lähetä oma kysymyksesi MT:n Kysy meteorologilta -palveluun tästä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

