Professori Jukka Kola aloittaa Helsingin yliopiston rehtorina
Maatalouspolitiikan professori Jukka Kola on tuleva Helsingin yliopiston rehtori. Hänen toimikautensa alkaa elokuun alussa.Jukka Kola on hoitanut maatalouspolitiikan professorin tehtävää vuodesta 1992 ja sen lisäksi osa-aikaista vararehtorin tehtävää vuodesta 2010. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaanina hän työskenteli vuosina 2004–2009.
Valinnan tehnyt yliopiston hallitus katsoi, että Kolalla on pitkäaikaisen johtamiskokemuksen myötä realistinen näkemys yliopiston kehittämisestä. Hänen vahvuuksinaan mainittiin laaja-alainen ja kokonaisvaltainen ajattelutapa sekä kuunteleva ja vuorovaikutteinen johtamisote.
Vararehtorina hänen vastuulleen ovat kuuluneet opetukseen ja opintoasioihin, elinikäiseen oppimiseen, avoimen yliopiston toimintaan ja tietohallintoon liittyvä asiat.
Helsingin yliopiston edellinen rehtori Thomas Wilhelmsson siirtyi yliopiston kansleriksi kesäkuun alussa.
Kola on Helsingin yliopiston historian 137. rehtori. Myös Kolan edeltäjä Viikistä, professori Risto Ihamuotila , toimi Helsingin yliopiston rehtorina 1990-luvulla.
Jukka Kola väitteli Viikistä maatalouspolitiikasta vuonna 1991. Hän on suorittanut maisteritutkinnon maatalous-metsätieteellisen lisäksi myös Illinois`n yliopistossa Yhdysvalloissa.
Luottamustehtävissä Kola on muun muassa Maatalousmuseo Saran valtuuskunnan puheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

