Koulutusjätti korotti johtajien palkkoja, mutta jätti opettajat palkkaamatta – nyt jopa ensimmäisen vuosikurssin lukujärjestykset täyttyvät itseopiskelusta
Opettajavaje näkyy koulun arjessa reilusti vähentyneinä opetustunteina.Paikallislehti UutisOiva uutisoi (23.1.2019) Sasky koulutuskuntayhtymän johtajien mojovista palkankorotuksista. Yhtymähallitus päätti joulun alla korottaa kuntayhtymäjohtaja Antti Lahden palkkaa 500 euroa ja hallinto- ja talousjohtaja Anja Kakkurin palkkaa 300 euroa. Lahden kuukausipalkka on noin 10 300 euroa ja Kakkurin noin 6 500 euroa.
Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan maakuntien alueella sijaitsevia oppilaitoksia hallinnoivan Saskyn hallituksen puheenjohtaja Jyrki Lahtinen perustelee Antti Lahden palkankorotusta muun muassa kuntayhtymän laajentumisella.
Samaan aikaan koulutuskuntayhtymän yksiköissä taistellaan resurssipulan kanssa. Muun muassa Osaran maatalousopetusyksikössä kahden eläkkeelle jääneen opettajan tilalle ei ole palkattu uusia. Syksyllä 2018 lukukausi aloitettiin kolmen opettajan vajeella edelliseen syksyyn verrattuna. Olennaisia muutoksia oppilasmäärissä ei ole tapahtunut.
Opettajavaje näkyy koulun arjessa reilusti vähentyneinä opetustunteina. Jopa suoraan peruskoulusta tulleiden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden lukujärjestykset täyttyvät itseopiskelusta.
Kokonaistyöaikaan siirtyminen syksyllä 2018 käytännössä myös laski Saskyn opettajien palkkoja.
”En kommentoi omaa enkä Antti Lahden palkankorotusta”, sanoo MT:n puhelimitse tavoittama Anja Kakkuri ja ohjaa tiedustelemaan asiaa ammatillisen koulutuksen johtajalta Anna-Leena Kivipurolta, joka ei myöskään kommentoi palkankorotuksia.
”Olen juuri laskenut, että meillä on opetusta saman verran, kuin valtakunnassa keskimäärin”, Kivipuro selittää.
”On ihan mahdollista, että suoraan peruskoulusta tulleiden ensimmäisen vuoden opiskelijoiden lukujärjestyksessä on itseopiskelua. Tämä on ammatillisen koulutuksen reformin suuntaista toimintaa.”
Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa (26.10.2018) opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen linjaa, että peruskoulunsa päättäneellä nuorella pitäisi olla joka päivälle ohjelmaa, riittävästi opetusta sekä tarvittavaa tukea.
Paikallislehti OivaSeudun artikkeli on luettavissa lehden verkkosivuilla. (Kyseessä on maksullinen artikkeli.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

