Ruotsin Nato-hakemuksen hyväksymisellä ei erityistä kiirettä, Unkarin parlamentin puhemies arvioi
Unkarin parlamentti on parhaillaan talvitauolla helmikuun 26. päivään asti.Unkarin parlamentin puhemies Laszlo Köver ei näe erityistä kiirettä Ruotsin Nato-hakemuksen hyväksymisen suhteen. Hän kommentoi asiaa Index.hu-sivustolle arvostellen Ruotsia muun muassa siitä, että maa on kohdellut Unkaria ylimielisesti.
Unkarin pääministeri Viktor Orban kertoi keskiviikkona kehottaneensa maansa parlamenttia ratifioimaan Ruotsin jäsenyyden sotilasliitto Natossa heti, kun mahdollista. Orban kertoi kannastaan puhelinkeskustelussa Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille.
Unkarin parlamentti on parhaillaan talvitauolla helmikuun 26. päivään asti. Köverin mukaan maan oppositio yrittänee saada parlamenttia tätä ennen koolle ylimääräiseen istuntoon Ruotsin Nato-hakemuksen hyväksymiseksi. Köver kertoi suhtautuvansa kuitenkin epäilevästi siihen, että näin todella tapahtuisi.
Oppositiossa oleva sosiaalidemokraattinen MSZP-puolue vaati jo tiistaina, että parlamentti on välittömästi saatava koolle, jotta jäsenyydestä voidaan äänestää.
Kun puhemieheltä kysyttiin, eikö olisi Unkarin kannalta kiusallista ratifioida Ruotsin Nato-hakemus viimeisenä, Köver vastasi, että jonkun on oltava viimeinen.
”Miksi se meitä häiritsisi? Toisaalta jonkun on myös oltava viimeinen.”
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson on kertonut suostuvansa Orbanin aiemmin esittämään kutsuun saapua Budapestiin keskustelemaan maiden välisistä asioista.
Kristerssonin mukaan tapaaminen voidaan järjestää Budapestissä molemmille sopivana ajankohtana. Hän ei tarkenna, olisiko menossa Budapestiin ennen Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia vai sen jälkeen.
Kristerssonin mukaan mahdollisuus keskusteluihin tarjoutuu myös Brysselissä helmikuun alussa järjestettävässä EU:n huippukokouksessa.
Kristersson kertoo olevansa Orbanin kanssa samaa mieltä siitä, että maiden välisen vuoropuhelun lisääminen olisi hyödyllistä. Kristersson painottaa, että Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksyminen Unkarin parlamentissa loisi pohjan suhteiden viemiselle eteenpäin.
Orban kutsui ruotsalaiskollegansa Budapestiin tiistaina keskustelemaan muun muassa "tulevasta yhteistyöstä turvallisuuden ja puolustuksen puitteissa liittolaisina ja kumppaneina". Kristerssonille suunnatussa kirjeessä ei mainittu, että kyse olisi neuvotteluista, mutta viestipalvelu X:ssä Orban kirjoitti, että tarkoituksena olisi nimenomaan neuvotella Ruotsin Nato-jäsenyydestä.
Kristersson sanoo ruotsalaislehti Aftonbladetille, ettei Ruotsi tule neuvottelemaan Nato-jäsenyydestään.
”Ei ole mitään neuvoteltavaa. Olemme valmiita Natoon”, Kristersson kommentoi lehdelle.
Myös Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström kommentoi aiemmin tällä viikolla, ettei näe mitään syytä neuvotella Nato-jäsenyydestä Unkarin kanssa. Dialogia maat sen sijaan voivat Billströmin mukaan käydä.
Ruotsin jäsenyys sotilasliitto Natossa nytkähti alkuviikosta eteenpäin Turkin parlamentin hyväksyttyä esityksen Ruotsin jäsenyydestä. Turkissa lakiesitys tarvitsee voimaan tullakseen vielä presidentti Recep Tayyip Erdoganin allekirjoituksen sekä lain julkaisemisen Turkin virallisessa lehdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





