vierasyliö Yhteiset markkinat johtaneettuotannon erikoistumiseen EU:ssa

EU:lla ei ole yhteistä politiikkaa

ruokaturvan tai huoltovarmuuden turvaamiseksi. Sen sijaan EU:ssa luotetaan siihen, että

erikoistuminen ja yhteiset markkinat takaavat alueen huoltovarmuuden.

Yhteinen markkina-alue on mahdollistanut maataloustuotannon erikoistumisen, ja vain harva EU:n jäsenmaa on enää omavarainen kaikissa

tärkeimmissä maataloustuotteissa.

EU on nykyisin omavarainen useimpien maataloustuotteiden tuotannossa. Kriisin tai ulkomaankauppaan liittyvien

vakavien häiriöiden sattuessa

EU pystyisi yhteisönä helposti

turvaamaan jäsenmaiden

ruuan tarpeen, jos ruokaturvan

mittarina pidetään maataloustuotteiden omavaraisuutta EU:ssa.

Vehnää on EU:ssa tuotettu 1970-luvulta lähtien yli oman tarpeen. Myös vihanneksia

tuotetaan EU:ssa riittävästi

kattamaan oma kulutus.

Hedelmissä kuluttajien

vaatimien tuotteiden kirjo on monipuolistunut, ja hedelmien omavaraisuus on hieman

laskenut. Trooppisten hedelmien kasvaneesta tuonnista

huolimatta EU:n omavaraisuusaste on hedelmissä yli 75

prosenttia.

EU:ssa on tuotettu kotieläintuotteita enemmän kuin on

kulutettu 1980-luvulta lähtien.

Ainoastaan naudanlihassa

kulutus on viime vuosina

ylittänyt tuotannon. Sian- ja

siipikarjanlihaa tuotetaan

edelleen hieman yli oman

kulutuksen. Omavaraisuusaste on kotieläintuotteissa kuitenkin laskenut 1980-luvun huippuvuosista.

Ennen vuotta 2006 sokerin omavaraisuus oli EU:ssa noin 120 prosenttia ja EU oli merkittävä sokerin viejä maailmanmarkkinoilla. Vuonna 2006

toteutetun sokeripolitiikan

uudistuksen jälkeen EU:ssa tuotetaan sokeria alle oman tarpeen ja EU on nykyisin

sokerin nettotuoja.

Sokerin omavaraisuusaste

on nykyisin EU:ssa noin 90 prosenttia. EU:n markkinat ovat entistä riippuvaisempia tuodusta sokerista. Samaan

aikaan sokerin maailmanmarkkinahinta on noussut

ennätyskorkeaksi muun muassa kehittyvien talouksien kysynnän kasvun seurauksena.

Hinnan noustessa EU:n

perinteiset kauppakumppanit ovat myyneet sokeria koti- ja lähimarkkinoille EU-markkinoiden sijaan. Tilanteesta

ovat kärsineet ne maat, joilla ei ole omaa sokerintuotantoa. Muutokset EU:n sokeripolitiikassa ja nopeasti muuttuvat markkinatilanteet osoittavat, kuinka vaikeaa markkinoiden toimintaa on ohjata politiikalla optimaalisesti.

Omasta sokerintuotannosta

luopuminen on aiheuttanut

vakavia vaikeuksia osassa

EU:n jäsenmaista. Erityisen vaikea tilanne oli vuonna 2011, jolloin EU:n sokerintuotanto

ei riittänyt vastaamaan sisämarkkinoiden kysyntään ja tuonti oli odotettua vähäisempää korkean maailmanmarkkinahinnan takia.

Maatalouden omavaraisuudessa on suuria eroja EU:n

jäsenmaiden välillä. Maataloustuotanto on lisääntynyt useissa jäsenmaissa niissä tuotteissa, joissa niillä on suhteellinen etu muihin nähden. Esimerkiksi Etelä-Euroopasta virtaa vihanneksia ja hedelmiä pohjoiseen.

Pohjoisessa taas riittää kotieläintuotteita runsaasti

vietäväksi etelään. Esimerkiksi Tanska tuottaa sianlihaa lähes viisi kertaa yli oman tarpeen. Vihannesten omavaraisuus-

aste on sen sijaan Tanskassa vuosittain laskenut.

Vielä 1970-luvulla Italia ja Espanja olivat lähes omavaraisia

leipävehnän tuotannossa. Vuonna 2009 Espanja oli

leipävehnän nettotuoja ja

omavaraisuusaste oli Italiassa

enää 41 prosenttia. Samana vuonna naapurimaassa

Ranskassa tuotettiin leipävehnää lähes nelinkertaisesti yli oman tarpeen.

Osassa jäsenmaista omavaraisuus on edelleen korkea kaikissa tuotteissa. Muun

muassa Suomessa on melko korkea maataloustuotteiden omavaraisuusaste. Esimerkiksi vehnän tuotanto-omavaraisuus on pohjoinen sijaintimme

huomioon ottaen korkea.

Myös Saksassa omavaraisuusaste on korkea suurimmassa osassa tuotteista. Sian- ja

naudanlihaa tuotetaan yli oman tarpeen, mutta kananmunissa ja siipikarjanlihassa Saksa ei ole omavarainen.

Vehnää ja sokeria tuotetaan runsaasti yli oman tarpeen. Saksa ei ole kuitenkaan profiloitunut Tanskan tapaan

minkään maataloustuotteen vientimaaksi.

Osa EU:n jäsenmaista luottaa markkinoiden toimintaan.

Vapaata kauppapolitiikkaa suosivassa Britanniassa maataloustuotteiden omavaraisuusaste on matala. Merkittävistä

maataloustuotteista saarivaltiossa tuotetaan ainoastaan vehnää enemmän kuin kulutetaan. Kuluttamastaan naudanlihasta Britannia tuottaa noin 70 prosenttia, siipikarjanlihasta 80 prosenttia ja sianlihasta vain noin 40 prosenttia.

Maatalouden tuotanto-omavaraisuus on historian aikana ollut useiden valtioiden

tavoitteena. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka perustettiin kylmän sodan paineessa ja

toisen maailmansodan kokemukset tuoreessa muistissa. Maataloustuotannon lisääminen eli omavaraisuuden parantaminen oli yksi politiikan

kantavista tavoitteista.

Öljykriisi 1970-luvulla nosti

esiin kysymyksen Euroopan ruuantuotannon omavaraisuuden todellisesta tilasta.

Tuotanto-omavaraisuus ei anna koko kuvaa maiden elintarvikehuoltovarmuudesta.

Todellinen kyky taata kansalaistensa ruokaturva riippuu hyvin monista tekijöistä. Maataloustuotanto on nykyisin

erittäin riippuvaista muualta,

oloiltaan usein hyvin epävakaista maista tuotavista

tuotantopanoksista.

Niin Suomen kuin muiden EU-maiden huoltovarmuus on kuitenkin vahvasti kytköksissä myös globaaliin tuotantoon

ja kansainvälisen kaupan

toimivuuteen.

Kansainvälisen erikoistumisen kautta tehostunut tuotanto ja kaupankäynti lisäävät koko maailman ruokaturvaa. Kaupan avulla huono sato tai luonnonkatastrofista aiheutuva

tuotannon vähentyminen

voidaan hetkellisesti korvata ylituotantoalueelta.

PETRI LIESIVAARA

Kirjoittaja on tutkija

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT)

Avaa artikkelin PDF