Työn verotus on tuhonnut kilpailukyvyn
Vanhojen läntisten EU-maiden suurin ongelma on teollisuuden heikko kilpailukyky etenkin Kiinaan verrattuna.
Täällä valmistettujen tuotteiden raaka-aineetkin saattavat maksaa enemmän kuin Kiinassa valmistettu valmis tuote maksaa kuluttajalle kaupassa. On järjetöntä, että täällä kymmenkertaiset nettopalkkakustannukset nousevat jopa 20–30-kertaisiksi, kun huomioidaan kaikki työvoimaan liittyvät verot ja veroluontoiset maksut.
Vielä viime vuosisadan lopulla länsimaitten huomattavasti korkeampi teknologinen taso tasoitti palkkaeroja ja piti kilpailukykymme suhteellisen hyvänä. 2000-luvulla tilanne on muuttunut ratkaisevasti.
Kiina pystyy maailman suurimmilla valuuttavarannoillaan ostamaan mitä tahansa korkean teknologian tuotantokoneita ja jopa kokonaisia tehtaita niin halutessaan. Tästä seuraa se, että kauppataseongelmat vain pahenevat.
Länsimaat velkaantuvat ja työttömyys lisääntyy, mikä osaltaan kiihdyttää velkaantumista. Tämänhetkisessä tilanteessa on eurooppalaisten pankkien ongelmat tietenkin hoidettava, mutta ellei tartuta ongelman varsinaiseen ytimeen, kilpailukyvyn ratkaisevaan parantamiseen, niin ongelmat jatkuvat ja pahenevat.
Verojen periminen kulutusveroina tekisi sen, että halpatuonti joutuisi maksamaan huomattavasti suuremman osan veroistamme. Siirtämällä työn verottaminen kulutuksen verottamiseen vientituotteidemme hinnat laskisivat ja tuontituotteiden hinnat nousisivat. Verotuksen painopisteen muutos olisi tehokkain tapa poistaa kauppataseongelmat.
Yleisestä käsityksestä poiketen on kulutusvero tarkoituksenmukaisesti porrastettuna myös pienituloisille nykyistä veromallia huomattavasti edullisempi. Nykyiset työvoiman käyttöä rasittavat verot ja veroluonteiset maksut jopa yli kaksinkertaistavat työvoimavaltaisten tuotteiden sekä etenkin ruuan ja asumisen hinnat, kun huomioidaan koko tuotantoketju.
Kulutusvero tietenkin pitäisi olla ruuan osalta mahdollisimman pieni – lähiruoka jopa verotonta. Asuntojen arvonlisävero voitaisiin palauttaa takaisin kohtuulliseen summaan saakka kokonaan ja vastaavasti kalliin asunnon hankkija maksaisi arvonlisäveroa tämän rajan ylittävältä osalta. Ei-välttämättömille ylellisyystuotteille voisi olla korkeampi verokanta. Tämä rajoittaisi esimerkiksi ympäristön kannalta haitallisten tuotteiden kuluttamista tehokkaimmin.
Pentti Rotola-Pukkila
Kauhajoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
