Punkit ovat levittäytyneet yhä laajemmalle – Näin poistat punkin oikein
Olennaista on poistaa punkki ihosta mahdollisimman nopeasti.Punkit eli puutiaiset ovat viime vuosina yleistyneet Suomessa ja muualla Euroopassa. Suomessa niitä tavataan jo lähes koko Suomessa.
Punkkien leviämisen taustasyyksi arvioidaan ilmastonmuutosta.
Puutiaiset levittävät sekä bakteeriperäistä borreliosia sekä virusperäistä puutiaisaivokuumetta.
Ihoon pureutunut punkki kannattaa poistaa mahdollisimman nopeasti. Puutiaisaivokuume siirtyy punkista ihmiseen jo muutamassa minuutissa. Muut taudinaiheuttajat, kuten borrelia, siirtyvät punkista ihmiseen yhdestä kahteen päivän kuluessa.
Punkki, joka on pureutunut ihoon, poistetaan oikeaoppisesti kapeakärkisillä pinseteillä tai punkkipihdeillä. Punkin puruosiin tulisi tarttua mahdollisimman läheltä. Seuraavassa vaiheessa punkki tulee vetää suoraan ihosta poispäin.
Puristaminen tai punkin peittäminen rasvalla ei kannata, sillä tällöin taudinaiheuttajat saattavat siirtyä verenkiertoon melko helposti. Lopuksi haavakohta kannattaa puhdistaa desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla.
Jos punkin poistaminen kokonaan ei onnistu, kannattaa punkin jäänteet poistaa muutaman päivän kuluttua pinseteillä tai puhtaalla neulalla.
Mikäli punkin puremakohtaan kehittyy 1–4 viikon kuluttua punoittava alue, jonka läpimitta on yli viisi senttiä, ota yhteyttä lääkäriin.
Lisää tietoa: www.punkkiklinikka.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

