Kokoomuksen maa-seutukokous peruttiin
Palkansaajien mielenilmaus pani kokoomuksen perumaan maaseutuvaltuuskuntansa kokouksen, koska paikalle ei päässyt. Kokous piti pitää eduskunnan tiloissa perjantaina aamupäivällä.
”Meidän oli tarkoitus käydä myös MTK:ssa, mutta etsimme nyt uuden ajankohdan lokakuulta”, valtuuskunnan puheenjohtajana syksyllä aloittanut Vapon sidosryhmäjohtaja Janne Sankelo kertoo.
Aiheena oli määrä olla ajankohtaiset asiat. Oliko siis tarkoitus paheksua hallituksen antamaa pientä ja EU:n vielä pienempää kriisitukea?
”En lähde ennakoimaan, mutta kyllä valtuuskunta toimii sikäli eri tavalla kuin emopuolue, että voimme ottaa kantaa kriittisestikin.”
Eija Mansikkamäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
