Putin: Aselevon Ukrainan kanssa tulisi johtaa pysyvään rauhaan, ”konfliktin juurisyihin puututtava”
Putin kertoi tiedotustilaisuudessa Venäjän tukevan Yhdysvaltojen ehdotusta aselevosta Ukrainaan. Ukraina suostui ehdotukseen tiistaina.Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan aselevon Ukrainan kanssa tulisi johtaa pysyvään rauhaan. Konfliktin juurisyihin on hänen mukaansa puututtava.
Putin kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti torstai-iltana yhdessä Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukashenkan kanssa kaksikon neuvottelujen jälkeen.
Putin kertoi tiedotustilaisuudessa Venäjän tukevan Yhdysvaltojen ehdotusta aselevosta Ukrainaan. Ukraina suostui ehdotukseen tiistaina.
Putinin mukaan ehdotuksen auki olevista keskeisistä kysymyksistä on kuitenkin vielä keskusteltava Yhdysvaltojen kanssa, mahdollisesti suoraan presidentti Donald Trumpin kanssa.
Trump kommentoi pian Putinin tiedotustilaisuuden jälkeen, että olisi suuri pettymys, jos Putin torjuisi aselepoehdotuksen. Trump kuitenkin kuvaili Putinin kommentteja aselepoehdotuksen suhteen erittäin lupaaviksi.
”Haluaisin tavata hänet (Putinin) tai puhua hänen kanssaan. Mutta meidän on saatava se (aseleposopimus) nopeasti päätökseen”, Trump kertoi toimittajille.
Putinin mukaan aselevon seuraavista askeleista päätetään sen perusteella, kuinka tilanne Kurskin raja-alueella kehittyy.
Ukraina on viime päivinä näyttänyt olevan vaarassa menettää otteensa Kurskista, joka on ollut yksi sen harvoista neuvottelueduista Venäjää vastaan. Venäjä kertoi aiemmin torstaina saaneensa hallintaansa Kurskin alueella sijaitsevan Sudzhan kaupungin, joka on ollut yli puoli vuotta Ukrainan miehittämä.
Putinin avustaja Juri Ushakov arvosteli aiemmin torstaina Ukrainan ja Yhdysvaltojen esittämää aselepoehdotusta. Ushakov sanoi Venäjän valtiolliselle medialle, että aselevon tarkoituksena on tarjota tilapäinen hengähdystauko Ukrainan armeijalle.
Ushakovin mukaan Venäjän tavoitteena sen sijaan on pitkäkestoinen rauhanomainen ratkaisu, joka takaisi Venäjän "legitiimit intressit".
”Pyrimme siihen. Sellaisia askelia, joilla pyritään matkimaan rauhanomaisia toimia, ei mielestäni tarvita kenenkään osalta nykyisessä tilanteessa”, Ushakov kommentoi.
BBC:n mukaan Ushakov puhui myöhemmin uudelleen medialle ja vaikutti ehkä lieventävän aikaisemmin antamaansa lausuntoa. Valtiollisella Zvezda-televisiokanavalla puhunut Ushakov kuvaili aselepoehdotusta hätiköidyksi ja lisäsi, että ehdotusta olisi työstettävä niin, että siinä otettaisiin huomioon Venäjän kanta.
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova puolestaan sanoi, että Venäjän tulkinnan mukaan Ukrainaan rauhanturvaajia lähettävät maat olisivat suorassa aseellisessa konfliktissa Venäjän kanssa.
”Emme missään tapauksessa voi hyväksyä sitä, että muiden valtioiden armeijoiden yksikköjä minkään lipun alla sijoitetaan Ukrainaan”, Zaharova sanoi.
”Olipa kyseessä ulkomainen joukko tai sotilastukikohta, se merkitsisi, että nämä maat olisivat mukana suorassa aseellisessa konfliktissa maamme kanssa”, hän lisäsi.
Muun muassa Ranska ja Britannia ovat ilmoittaneet, että voisivat sijoittaa sotilasosastoja Ukrainaan sen jälkeen kun sota on päättynyt.
Yhdysvaltain Lähi-idän erityislähettiläs Steve Witkoff tapaa tänä iltana Venäjän presidentti Putinin Moskovassa suljettujen ovien takana. Asiasta Venäjän medialle on muun muassa Politicon ja BBC:n mukaan kertonut Putinin avustaja Ushakov.
Ushakov vahvisti jo aiemmin Witkoffin tapaavan korkea-arvoisia Venäjän edustajia tänään Moskovassa. Myös Valkoinen talo on kertonut Witkoffin vierailevan Moskovassa.
Venäjä vahvisti jo aiemmin, että Yhdysvaltojen edustajat olivat matkalla Venäjälle neuvottelemaan Ukrainasta. Kremlin edustajan Dmitri Peskovin mukaan tapaamisten ajankohdista oli jo sovittu.
”Neuvottelijat ovat saapumassa lentäen, ja tapaamisista on todellakin sovittu”, Peskov sanoi.
Yhdysvaltojen ja Venäjän on tarkoitus keskustella Yhdysvaltain ehdotuksesta 30 päivän aselepoon Ukrainassa. Ukraina suostui ehdotukseen tiistaina.
Peskovin mukaan Putinin avustaja Ushakov keskusteli keskiviikkona puhelimitse Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Mike Waltzin kanssa.
Uutistoimisto Reutersin ja yhdysvaltalaisen ajatushautomo ISW:n venäläislähteistä hankkimien tietojen mukaan Venäjä on jo esittänyt tai on esittämässä samanlaisia ehtoja aselepoon suostumiseksi kuin mistä se on aikaisemminkin puhunut.
Venäjän ehtoihin kuuluisivat muun muassa Ukrainan täydellinen vetäytyminen Luhanskin, Donetskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin maakunnista sekä Ukrainan ilmoitus, ettei se tule pyrkimään sotilasliitto Naton jäseneksi.
Venäjä on toistuvasti viime vuosina vaatinut, että mahdollisen rauhansopimuksen tulee puuttua myös sodan "juurisyihin", joista keskeisin sen mukaan oli juuri Naton itälaajentuminen.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi viime kuussa, että tulee hyväksymään vain sellaisen sopimuksen, joka ottaa huomioon rintamatilanteen ja sopii muutenkin Venäjälle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

