Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • RAVIT Vermossa kuusi mailia

    Amerikkalainen ilta on Vermossa kesäkuun alkupuolella vuosittain pidettävä teema, jonka mukaisesti pääosa keskiviikon ravien lähdöistä on mailin mittaisia ryhmäajoja. Varmoiksi on tarjolla useampi suosikki, joilla on hyvä mahdollisuus hallita tapahtumia kiihdytyksestä lähtien.

    Solvallassa reilu viikko sitten ennätyksensä 11,3a painellut Absolut Newport kerää kovimmat kannatusluvut. Tammatähteen ykkösradalta kiihdyttävä Risto Airaksisen suojatti on näyttänyt olevansa sekä erittäin nopea että jaksava menijä, joten vireen pitäessä sitä on vaikea kukistaa.

    Vihjesysteemissä yksinäisiksi merkeiksi jäävät lisäksi Global Resource sekä EL Blackjack, jotka juoksevat alkupään kohteissa.

    Ari-Pekka Pakkasen valmentama nelivuotias ruotsalaistamma Global Resource vaikuttaa hevoselta, joka terveenä pysyessään saattaa kivuta tammahuipulle asti. Näyttävä ravuri pääsee lujaa, eikä Ari Moilasen tarvitse mailin matkalla pohtia taktiikkaa.

    Pitkältä tauolta ensimmäisen starttinsa nihkeästi voittanut EL Blackjack oli viime kerralla selvästi parempi, vaikka sijoitus heikkeni. Juoksusta tuli aivan liian vaikea, mutta EL Blackjack yritti rehdisti loppuun asti ja teki täydellä matkalla hyvän ajan.

    Kolmas lähtörata on hyvä, mutta EL Blackjack ei välttämättä pääse muiden edelle heti alussa.

    Ohjiin tarttuvan Mika Forssin tehtäväksi jää etsiä viimekertaista mielekkäämpi juoksupaikka, sillä ratkaisuja voi tehdä myöhemminkin. Vastus ei tunnu erityisen pahalta.

    Sisimpien ratojen kaksikko Steel Robo ja Sweet Choco Star ovat vahvoilla kolmannessa kohteessa, kunhan eivät kuluta kaikkia voimiaan vielä avauspuolikkaalla.

    Mikäli juoksujärjestys löytyy sujuvasti, kärkipaikan valtaava osapuoli on suosikki vetämään maaliin saakka.

    Kahteen muuhun lähtöön merkkejä tulee reilummin. Toinen niistä on kylmäveristen melko korkean tason sarja, jossa Suur-Hollolaan valmistautuva Koivikon Kalle pääsee esittelemään vauhtivarojaan.

    Ikäluokkatähti ei ole ollut täysin luotettava kilpailija, eikä siihen uskalla luottaa nytkään varauksetta.

    Sisäpuolelta lähtevät Leon Salama ja Helmen Vili ovat huippukunnossa ja ottelevat kriittisten alkuvaiheiden onnistuessa kärkisijoista.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 1 Global Resource (9, 10)

    2. lähtö: 3 EL Blackjack (2, 5)

    3. lähtö: 2 Sweet Choco Star, 1 Steel Robo (12, 11)

    4. lähtö: 2 Shadoom, 6 Grainfield Oliver, 3 Osmo Cosmos, 1 Christopher Star, 9 Pretty Paper, 7 Kennie, 10 BWT Firefox (5, 8)

    5. lähtö: 4 Koivikon Kalle, 2 Helmen Vili, 1 Leon Salama, 6 Vinkan Hovi,

    7 Rikelme, 5 Krimori (11, 12)

    6. lähtö: 1 Absolut Newport (6, 5)

    1 x 1 x 2 x 7 x 6 x 1 = 84 riviä = 8,40 euroa

    Tero Sipakko

    Kierros 24 Toto65

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Global Resource* (SE)/Ari Moilanen 1609 14,0a 11 767 7/15,9a 9/20,5a 5/16,9a 1/14,0a

    2 Twilight Vixi (DK)/Ivar Holmlund ‘’ 14,6a 13 890 1/15,0a hpl 3/17,0a -a hpl

    3 Winning Amour/Tatjana Zubenok ‘’ 17,0a 8 266 5/17,3a 9/17,7a 1/19,0ax 2/18,2a

    4 Batista De Andrade/Olli Koivunen ‘’ 13,5a 12 645 7/16,7a 2/14,0a 10/14,7a -a hpl

    5 Racehill Emily/Hannu Torvinen ‘’ 13,0a 10 605 2/15,3a 6/13,9a 2/13,0a 8/m18,9a

    6 Vapper* (EE)/Harri Koivunen ‘’ 14,3a 13 129 5/21,5a 4/19,6a 1/19,4a 1/21,2x

    7 Hickoprodigious* (SE)/Tapio Perttunen ‘’ 14,7a 8 304 6/14,7a 1/17,8ax -a hll 6/18,2a

    8 Secret Player/Mika Forss ‘’ 13,6a 9 515 3/15,7a 5/17,0a -a hpl 5/14,5a

    9 Ypäjä Hereiam/Ilkka Korpi ‘’ 13,3a 12 750 8/14,4a 2/13,3a 6/15,1a 2/14,8a

    10 Sonearandyetsofar (SE)/Juha Utala ‘’ 14,0a 12 365 6/14,6a 15/21,4x 2/14,0a 6/14,2a

    11 Iron Smile/Janne Korpi ‘’ 13,7a 12 482 3/18,6 hlo9/15,6 hpl 3/17,5a

    12 Ghost Boy/Jarmo Saarela ‘’ 14,1a 12 865 -a hpl 2/16,9a 1/14,5a 3/16,1a

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Dellarose/Hannu Hietanen 1609 14,9a 6 440 6/16,7a 5/15,6a 4/18,1a 5/16,6a

    2 Livi Import (SE)/Jukka Torvinen ‘’ 14,1a 5 642 2/16,0a 3/17,8a 3/14,5a 6/14,1a

    3 El Blackjack/Mika Forss ‘’ 14,9a 5 950 4/16,8a 1/14,9a 1/18,8a 5/15,4a

    4 Charlotte Russe/Jouni Varamäki ‘’ 16,1a 4 685 1/17,5a 9/16,1a 5/19,0a 4/16,6a

    5 Sundsvik Mayday/Lars Wetzer ‘’ 16,1a 5 025 4/18,3a 3/17,3a 1/16,1a 5/16,8a

    6 Mr Mallorca/Kari Venäläinen ‘’ 15,6a 6 900 2/15,6a 6/17,0a 9/17,9a hlo4/16,2a

    7 Red Diamond Via/Seppo Markkula ‘’ 13,9a 6 070 4/16,8a 2/18,2a 1/13,9a 6/18,0a

    8 Duncan Boko (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 16,5a 4 597 6/18,5a 11/16,5ax 5/18,6a 1/17,0a

    9 Viktoria Dance/Mikael Kopola ‘’ 15,3a 6 635 10/18,6a 10/16,9a 8/18,5a -a k

    10 Come Back To Me/Jukka Kinnunen ‘’ 15,5a 4 080 3/15,6ax 3/16,6a 6/15,5a 5/17,0a

    11 Evita De Veluwe/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,3a 4 631 4/18,4a 3/16,8a 9/18,0a 4/16,5a

    12 Rim Bay Premier/Tuomas Pakkanen ‘’ 16,0a 5 494 6/16,2a 10/17,5a 1/16,0a Vi 5.6.

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Steel Robo/Tuomas Pakkanen 1609 13,0a 26 147 8/18,8 7/17,9 8/16,4a 1/15,8a

    2 Sweet Choco Star/Jukka Torvinen ‘’ 11,8a 19 242 1/15,9a 1/13,8a 1/12,3a 4/11,8a

    3 Angel Valley/Tapio Perttunen ‘’ 13,8a 24 285 1/14,8a 4/15,6a 2/16,2a 9/14,2a

    4 Tyrone Star/Esa Holopainen ‘’ 13,6a 26 190 7/16,4a 4/14,9a 2/15,5a 9/16,4a

    5 Golda Matador/Hannu Torvinen ‘’ 13,9a 20 520 8/15,3a 8/16,1a 3/14,8a 10/17,0

    6 Rapido Streamline (SE)/Ari Moilanen ‘’ 13,6a 22 455 -a hpl 3/15,5a 1/15,3a -a hpl

    7 Get Going Grace/Ari Hartikainen ‘’ 13,7a 20 455 4/13,7a 1/15,5a 1/14,0a 2/14,3a

    8 Classic Wave/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,9a 26 535 4/14,8a 4/13,8a 9/17,2a 3/14,0a

    9 Winner Type/Seppo Markkula ‘’ 13,9a 25 040 1/15,4a 5/13,9a 7/15,9a 1/14,6a

    10 Biodiesel/Matti Nisonen ‘’ 12,7a 22 950 1/17,6a 5/16,4a 7/18,8x 7/14,2a

    11 Aqua’s Solenoid/Mika Forss ‘’ 12,8a 25 330 1/12,8a 8/17,3a 5/15,7a 1/14,4a

    12 Jamieson/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 13,5a 17 450 3/15,1a 3/13,6a 1/13,5a F 5.6.

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Christopher Star/Hannu Hietanen 1609 12,8a 21 579 -a hpl 5/15,1a 2/12,8a 2/17,1a

    2 Shadoom/Janne Ulmas ‘’ 11,8a 39 900 4/16,8a 9/15,7a 1/16,1a 1/13,7a

    3 Osmo Cosmos/Matti Nisonen ‘’ 12,0a 38 760 2/13,8a 1/18,1 2/14,8a 4/12,3a

    4 O’le Birdland/Mika Forss ‘’ 14,7a 21 010 3/15,5a 9/19,8 5/16,2a 6/17,4a

    5 Demonic Don/Kari Venäläinen ‘’ 13,5a 18 580 7/13,8a 6/18,3a 3/13,5a 4/14,6a

    6 Grainfield Oliver/Jukka Torvinen ‘’ 12,9a 28 995 3/15,2ax 1/16,7a 1/15,5a 6/14,8a

    7 Kennie/Ivar Holmlund ‘’ 12,5a 27 263 3/16,9a 6/14,8a -a hpl 2/14,5a

    8 Worldrecordsweeper (US)/Jeroen van Craen ‘’ 13,5a 21 497 4/16,9a 6/15,1a 1/15,1a F 5.6.

    9 Pretty Paper (US)/Iikka Nurmonen ‘’ 11,2a 41 894 9/15,3a 4/15,0a 3/13,1a 4/14,1a

    10 BWT Firefox/Ari Moilanen ‘’ 13,5a 42 916 2/16,0 4/15,0a k 6/13,5a

    11 Somolli Bowl (SE)/Emma Väre ‘’ 13,3a 28 110 3/16,4a 8/14,8a 7/17,1a 4/18,1a

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Leon Salama/Hannu Hietanen 1609 23,1a 82 095 2/26,5a hlo5/24,8 1/27,7 7/23,1ax

    2 Helmen Vili/Esa Holopainen ‘’ 22,4a 117 570 4/29,0x 2/25,3 3/24,6 2/24,2x

    3 Sekottaja/Jarmo Saarela ‘’ 22,5a 96 955 11/29,5x 7/27,8x 6/24,6a 13/27,7x

    4 Koivikon Kalle/Tuomas Pakkanen ‘’ 22,2a 104 840 5/24,9a 4/25,1 6/24,9x 1/25,6

    5 Krimori/Iikka Nurmonen ‘’ 22,5a 81 240 3/26,8x 9/25,6 6/25,0 3/22,6a

    6 Vinkan Hovi/Jukka Torvinen ‘’ 22,6a 75 580 10/26,6 1/25,4a 4/29,6 4/22,6a

    7 Rikelme/Ari Moilanen ‘’ 22,2a 97 510 12/31,4x 10/26,1 3/24,6a -a hpl

    8 Tixa/Kari Venäläinen ‘’ 22,8a 99 330 -a hpl 7/25,3ax 11/30,1a 6/25,7a

    9 Topper/Harri Koivunen ‘’ 24,8a 84 470 3/25,7a 6/26,5x 7/26,0ax 7/24,9ax

    10 Nahkaparturi/Arto Hammar ‘’ 22,9a 55 595 2/26,4 8/25,3 4/25,4a F 5.6.

    11 Kemun Tutu/Seppo Markkula ‘’ 23,2a 72 405 7/26,8 4/27,2a 6/27,3a 9/28,9a

    12 Hurja-Ero/Jari Nylund ‘’ 22,0a 93 845 7/25,6 8/24,1ax 9/24,9a -a hpl

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Absolut Newport (NL)/Risto Airaksinen 1609 11,3a 147 073 4/13,6a 1/13,3a 1/13,2a 1/11,3a

    2 Elora Hanover (US)/Ilkka Korpi ‘’ 11,8a 133 931 7/14,0a 6/13,5a 10/16,6a 6/15,1a

    3 Magical Queen/Janne Korpi ‘’ 10,9a 355 600 8/16,3a 2/13,6a 3/13,5a 4/14,4a

    4 Havbergs Mimi (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 11,5a 113 746 6/15,0a 5/14,3a 5/12,7a 11/12,0a

    5 Orchidea Slm (IT)/Juhani Tapani ‘’ 12,5a 77 308 5/15,9a 7/14,4ax 9/13,2a 1/m14,8a

    6 Amazing Soul/Jukka Kinnunen ‘’ 10,2a 262 130 4/12,3a 2/16,4a 2/12,1a 5/15,3a

    7 Moonlight Cloud/Jukka Torvinen ‘’ 12,6a 47 535 5/15,0a 7/16,4a 13/17,1 2/14,3a

    8 Global Ocean (SE)/Iikka Nurmonen ‘’ 11,8a 46 660 2/16,5a 1/14,9a 4/15,6a 1/12,4a

    Avaa artikkelin PDF