"Pelkkä valmistusmaa ei vielä kerro todellisesta kotimaisuusasteesta" – S-ryhmän uusi laskuri näyttää ostosten raaka-aineiden kotimaisuuden
Hyvää Suomesta -merkki tulee syksyn aikana S-kauppojen hyllynreunaetiketteihin.
Ostamiensa tuotteiden kotimaisuutta pystyy jatkossa seuraamaan sekä S- että K-ryhmien mobiilisovelluksissa. Kuva: Markku VuorikariS-ryhmä kertoo tuovansa mobiilisovelluksensa Omat ostot -osioon lokakuussa kotimaisuuslaskurin, joka erottelee toisistaan raaka-aineiltaan ja valmistukseltaan kotimaiset tuotteet sekä Suomessa valmistetut tuotteet.
Lisäksi S-ryhmä kertoo lisäävänsä kotimaisuudesta kertovan Hyvää Suomesta -merkin kaikkien S-ruokakauppojen hyllynreunaetiketteihin.
"Ihmiset haluavat tietää, mistä ruoka tulee. Pelkkä valmistusmaa ei vielä kerro ruoan todellisesta kotimaisuusasteesta, ja siksi haluamme näyttää kotimaisuuden eri ulottuvuudet", sanoo kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta.
"Laskurin avulla asiakkaidemme on entistä helpompi valita tuotteita, joissa sekä raaka-aineet että työ ovat omasta maasta."
S-ryhmän laskuri havainnollistaa kotimaisten ruokaostosten osuuden kahdella tasolla.
Ensimmäisellä ovat tuotteet, joiden kotimaisuuden takaavat suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovat Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkit. Toisella tasolla ovat tuotteet, jotka on valmistettu Suomessa. Lisäksi laskuri näyttää ulkomaiset ruokaostokset omana listanaan.
S-ryhmä julkaisee ruoan kotimaisuuslaskurin S-mobiilin Omat ostot -palvelussa. Se on S-ryhmän asiakasomistajille tehty palvelu, jonka avulla voi seurata ostoksiaan ja arvioida omaa kulutustaan.
Palvelulla on 200 000 käyttäjää, ja määrä on S-ryhmän mukaan kovassa kasvussa. Palveluun voi kirjautua S-mobiili-sovelluksella älypuhelimessa tai S-kanava.fi-sivulla.
Syksyn aikana kaikkien S-ryhmän ruokakauppojen hyllynreunaetiketteihin tulee Hyvää Suomesta -merkki.
"Suomalaiset haluavat suosia suomalaista ruokaa, mutta kotimaisuuden varmistaminen ei aina ole ihan helppoa. Pakkauksissa oleva Hyvää Suomesta -merkki ohjaa kotimaisiin valintoihin", toteaa toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta.
Häne mukaansa merkin tuominen hyllynreunoihin helpottaa valintaa huomattavasti ja sitä kautta vahvistaa myös kotimaista ruokaketjua.
K-ryhmä otti oman laskurinsa käyttöön alkuvuodesta.
Lisää aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
