Fosfori voi jäädä kasvin ulottumattomiin märkänä vuonna
Tiiviillä pellolla fosforilannoitetta ei kannata sijoittaa normaalisyvyyteen eli noin kahdeksaan senttiin. Tiivis maa kuivuu kylvön jälkeen hitaasti ja voi olla märkyyden takia niin hapeton, ettei kasvi pysty kasvattamaan juuristoa paria senttiä syvemmälle.
”Jos fosfori on sijoitettu normaaliin syvyyteen, se ei ole pintaa pitkin kasvavien juurten ulottuvilla. Toisin kuin typpi, fosfori ei juuri liiku maassa”, toteaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tutkija Into Saarela.
Saarelan mukaan fosfori liikkuu lannoiterakeista kasvukauden aikana vain 1–2 senttiä.
Kevytmuokkaus ja suorakylvö ovat lisänneet pintamaan märkyyttä ja heikentäneet fosforin saantia, Saarela sanoo.
Tämänvuotisen kaltaisina märkinä kesinä riittävä fosforin saanti on voinut vaikuttaa satotasoon merkittävästikin.
”Juurten ulottuville lisätty fosfori voi epäsuotuisissa sääoloissa lisätä jyväsatoa huomattavasti ja parantaa viljan laatua myös fosforitilaltaan tyydyttävillä mailla.”
Märkyyden aiheuttamat ongelmat on syytä ottaa huomioon myös syysviljojen kylvössä, Saarela muistuttaa.
”Kevätkylvössä matala lannoitus sopii eloperäisille maille. Syysviljoilla lannoite kannattaa jättää matalaan kaikilla maalajeilla.”
”Karkeilla kivennäismailla kosteus nousee kapillaarisesti ylöspäin ja liika vesi valuu nopeasti maan läpi, joten niillä lannoitteen tarkka sijoitussyvyys ei ole yhtä tärkeä.”
Saarela on jo jäänyt eläkkeelle MTT:stä, joka vuoden alusta yhdistettiin nykyiseen Luonnonvarakeskukseen (Luke). Hän tuli urallaan tunnetuksi erityisesti fosforitutkijana.
Märkyyden vaikutus viljelykasvien fosforinsaantiin tuli esiin 1980-luvulla tehdyssä kokeessa, jossa tutkittiin nurmen peruslannoitusta. Perustamisvuonna suojaviljana ohra.
Koeruuduista osa oli lannoitettu rivilannoittimella seitsemän senttimetrin syvyyten sijoitettaen, osalla lannoite oli mullattu äestäen.
Koeala oli fosforitilaltaan välttävä ja sen pintamaa vahvasti savettua saraturvetta eli multamaata. Pohjamaa oli puolesta metristä alaspäin hyvin vettä läpäisevää liejusavea.
”Vaikka pellon vesitalous oli kunnossa, aikaisessa orasvaiheessa sattuneet paikalliset sadekuurot kyllästivät hienoksi jauhautuneen maan pinnan useiksi päiviksi”, Saarela muistelee.
Sen seurauksena rivilannottimella lannoitettujen ruutujen kasvit orastuivat ilman fosforilannoitusta. Oraat kellastuivat ja jäivät heikoiksi. Sen sijaan äestäen mullattu suuri fosforimäärä kasvatti vahvan, kirkkaanvihreän kasvuston.
Lannoitustapa heijastui myös ohrasatoon.
”Koska ohran juuristo oli veden kyllästämässä maassa tiheää vain parin sentin syvyisessä pintakerroksessa, seitsemän sentin syvyyteen sijoitettu fosfori oli aivan liian syvällä eikä riittänyt läheskään täyteen satoon, vaikka fosforimäärä oli nykyisiä tukiehtoja suurempi.”
Fosforin merkitys kävi ilmi myös niukkafosforisella savimaalla vuonna 1995 tehdyssä lannoitteen sijoituskokeessa.
Tuolloinkin märkyys vaivasi ohraa orastumisvaiheessa.
”NPK-lannoitteen normaali sijoitus kahdeksan sentin syvyyteen joka toiseen siemenrivin väliin oli aluksi selvästi huonompi kuin matalalla äestyksellä multaus tai sijoittaminen leveisiin nauhoihin vähän matalampaan.”
”Kaikkien ravinteiden jättäminen lähelle pintaa heikensi kuitenkin kasvustoa maan pinnan kuivuttua ja lannoitteen sijoittaminen tuotti hiukan suuremman jyväsadon kuin hajalevitys. Matala lannoitus houkutteli juuria jäämään kosteaan pintaan ja lisäsi näin kasvien poudanarkuutta.”
Samassa kokeessa käytettiin verranteena koeruutuja, jotka lannoitettiin fosforittomalla NK-lannoituksella.
Verranteet osoittivat, että fosfori oli kasvuun vaikuttava tekijä.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
