Ennakkoäänestys alkoi laimeissa merkeissä
210 000 kansalaista käytti äänioikeuttaan ensimmäisenä päivänä. Ennakkoon voi äänestää tiistaihin asti.Presidentinvaalien ennakkoäänestys on alkanut edellisiä vaaleja hieman laimeammin.
Alustavan tiedon mukaan ensimmäisenä päivänä äänioikeuttaan käytti kotimaassa runsaat 210 000 kansalaista. Naiset äänestivät miehiä hieman ahkerammin.
Määrä on 5,0 prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Kuusi vuotta sitten vastaavassa tilanteessa äänestysprosentti oli noussut 5,7:ään.
Ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin. Ennakolta saa äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa ja muuallakin kuin asuinpaikkakunnallaan.
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 22.1. Toinen kierros järjestetään sunnuntaina 5.2.2012.
Toista kierrosta ei tarvita, mikäli joku ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella yli puolet annetuista äänistä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

