ravit Global Livelynvälistartti ratkaisi
Keskiviikon ravikierrokselle ei löydy tukipilaria ihan tuosta vain. Useimmissa lähdöissä voittokamppailu käytäneen muutaman muita paremman mahdollisuuden omaavan osallistujan kesken, mutta niiden keskinäinen järjestys ratkeaa kisassa pieniin asioihin ja etukäteen sen arvioiminen on lähinnä arvailua.
Paremman puutteessa yksinäiseksi merkiksi valikoituu päätöskohteen Global Lively, joka vakuutti perjantaisessa välistartissaan Kuopiossa. Ylivoimavoitto tuli kovalla täyden matkan tasoitustuloksella 16,1.
Takamatkalta lähteneen Global Livelyn juoksu onnistui mainiosti, kun se selvisi nopeasti kolmanteen pariin ulos, mutta päätösvaiheen tapahtumien perusteella Seppo Suurosen suojatti olisi voittanut sen lähdön melkeinpä minkälaisella juoksulla tahansa. Viimeisellä takasuoralla käynnistynyt kiri jätti vastustajat täysin aseettomiksi.
Kuusivuotiaan ruunan lähtönopeudesta auton takaa ei ole vielä tarkkaa kuvaa. Ulkopuolella on kuitenkin sen verran liukkaita avaajia, että Kari Rosimo tyytynee varmistamaan sopivat asemat toisen radan jonosta. Kirivoimaa kun tuntuu ainakin olevan riittävästi.
Lämminveristen kovin sarja aloittaa rivin. Tasaisesti kilpaillut Mix Lex Pepper saa ysipaikalta suotuisan juoksun ja on yksi vahvimpia voiton tavoittelijoita, mutta talvikeleillä sen kiristä puuttuu räjähtävyys eikä siihen uskalla luottaa ihan sataprosenttisesti.
Suomenhevosten kolmen kierroksen kisa on hieno lähtö, jossa helmikuun alussa samalla matkalla juhlinut Rituhelmi joutuu venymään entisestään. Viimeksi sarjamääritys perustui ennätyksiin, ja Nauriskydön Veto lähti silloin 20 metriä Rituhelmen takaa. Rahasarjassa lähtöasetelma kääntyy päinvastaiseksi.
Kolmas kohde on tasoltaan koko lailla tavallisen oloinen lähtö, mutta pelaamista se ei helpota millään lailla. Nefana Lavec on kyvykäs tamma, jolla laukka on välillä turhankin herkässä. Ravia mennessään se pystyy sopivassa seurassa tuplaamaan kauden voittosaldonsa.
Seinäjoen T75-lähdössä kuolemanpaikalle edennyt ja siitä kolmanneksi sinnitellyt Callela Deposit sekä sen viereltä kiihdyttävä Theo De Villeneuve riittänevät seuraavassa lähdössä. Ne lähtevät hyvin ja juoksevat alusta asti kärkipaikoilla. Matkalla vähemmän voimia kuluttava osapuoli saa etulyöntiaseman ratkaisuhetkille.
Alimmassa sarjassa on mukana muutama oikein kehityskykyinen menijä, joista viime startissaan pahan laukan mallikkaasti paikannut Lili Nash on karikot välttäessään ehkä todennäköisin menestyjä.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 9 Mix Lex Pepper, 4 Montana D.K., 2 Eyesee (6, 3)
2. lähtö: 6 Rituhelmi, 2 Nauriskydön Veto, 4 Vikkeni, 16 Tesantti (9, 8)
3. lähtö: 4 Nefana Lavec, 10 Breaking News, 7 Crybaby, 11 Marshland Sky (2, 6)
4. lähtö: 4 Callela Deposit, 5 Theo De Villeneuve (1, 10)
5. lähtö: 5 Lili Nash, 11 Poker Lux, 7 Count It (6, 4)
6. lähtö: 2 Global Lively (5, 3)
288 riviä = 28,80 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 10 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Montalbano/Peter Lindroos 2100 14,1a 79 170 3/17,6a 4/15,4a 3/16,8 P 4.3.
2 Eyesee (US)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,2a 86 498 3/17,0 5/15,8a 4/17,1a 10/17,0a
3 Sten Li (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,0a 63 587 4/16,7a 4/17,7ax 11/17,2a 4/15,9a
4 Montana D.K.* (DK)/Ari Moilanen ‘’ 12,8a 81 530 3/19,9a -a k 4/16,1a 3/16,8a
5 Weimar/Antti Teivainen ‘’ 14,4a 66 300 6/16,3a 9/19,2ax 1/18,9 6/16,2a
6 Andover Mark (US)/Pertti Puikkonen ‘’ 11,6a 49 760 7/16,4 7/16,2a 8/16,6a Tk 5.3.
7 Sunhill’s Columbus (SE)/Arto Hammar ‘’ 12,5a 74 276 2/18,5a 4/16,9a 7/17,9a 4/17,3a
8 Southwind Vennae (US)/Kari Rosimo ‘’ 12,7a 75 101 5/17,5a 6/19,3a 3/17,1a 12/18,2
9 Mix Lex Pepper/Seppo Markkula ‘’ 13,6a 58 540 1/16,1a 8/17,9a 2/16,1a 3/15,9a
10 Les Croisos/Jeroen van Craen ‘’ 13,0a 75 950 7/16,5 7/16,7a 5/15,7a 5/17,8ax
2. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Diporex/Ari Moilanen 3100 28,0 11 840 9/31,3x 6/30,9ax 2/29,7x 6/31,5a
2 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen ‘’ 28,1 12 180 3/30,1 1/29,5a 1/29,5 P 4.3.
3 Matsomppi/Pertti Puikkonen ‘’ 30,1 7 690 5/30,0a 1/29,7a -a hpl 7/31,8a
4 Vikkeni/Heikki Torvinen ‘’ 28,0 16 045 hlo3/27,3 2/29,6x hll 2/28,8a
5 Lentopiki/Risto Tupamäki ‘’ 28,8 16 100 9/31,7ax 3/31,4 3/30,7 4/30,8
6 Rituhelmi/Antti Teivainen 3120 29,4 27 450 1/28,5a 1/29,8 hlo8/29,8ax 3/29,2a
7 Joivi/Hannu Kamppuri ‘’ 27,0 20 680 hlo4/30,9a 14/31,1 4/27,0 8/29,5ax
8 Leevi Lounatuuli/Marko Heikari ‘’ 28,4 21 130 1/28,6 hlo6/31,1a 1/28,6 1/31,0x
9 Vihnu/Heikki Mikkonen ‘’ 27,1 21 280 hpl -a k 3/30,0x 1/28,4
10 Tinon Tempo/Arto Hammar ‘’ 27,2 27 510 hlo8/28,3a 3/26,4ax hll 3/28,4
11 Wisler/Tommi Kylliäinen ‘’ 28,4 20 830 4/29,1a 5/30,6a 7/28,9a 7/29,4a
12 Edla/Jouni Törmänen ‘’ 27,2 29 439 1/30,5 8/31,4ax 1/27,9a 5/28,5a
13 Totemi-Test/Kari Rosimo ‘’ 27,4 22 450 2/28,5 2/29,7a 5/30,5x M 4.3.
14 Poljento/Jukka Kolkka ‘’ 25,9 29 070 5/29,3 5/28,5ax 8/27,8a 1/27,4a
15 Kihiliina/Jarmo Saarela ‘’ 26,9 28 170 5/30,8x 4/29,3 6/27,3 5/28,1a
16 Tesantti/Hannu Hietanen 3140 26,7 40 440 3/29,3ax 3/28,3a 1/28,1 6/27,4a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Rising Sunshine/Vesa Häkli 2100 16,9a 6 560 3/18,5 hpl 11/20,0a 9/16,9a
2 Windy Power/Tuomas Pakkanen ‘’ 16,3a 8 050 2/18,3a 8/17,2a 5/18,8a 4/17,8a
3 Seaside Savoy/Jeroen van Craen ‘’ 16,0a 6 195 6/17,4a 3/16,2a 7/16,8a 12/18,8
4 Nefana Lavec (SE)/Sami Sandberg ‘’ 20,0a 5 774 hlo5/17,8ax 5/20,9 1/19,6 hpl
5 Bella Magic/Esa Holopainen ‘’ 16,2a 8 340 8/20,9a 9/19,8 7/20,4a 8/19,8a
6 Stone Capes Jive/Seppo Markkula ‘’ 16,5a 7 300 5/17,8a 2/20,5a 3/20,4a 11/17,4a
7 Crybaby/Ville Tonttila ‘’ 17,9a 6 620 6/17,9a 1/17,9a 5/17,7 4/16,9
8 Bell Gate/Veli Nurminen ‘’ 15,9a 6 100 hpl/m- 10/23,0a 8/22,6a 9/20,5ax
9 Soulman Brown/Antti Teivainen ‘’ 15,7a 5 840 -a hll 8/21,2a 9/20,5a 12/18,3a
10 Breaking News/Jarmo Saarela ‘’ 16,3a 7 918 3/18,7 4/17,0a 1/17,4a 2/18,8a
11 Marshland Sky/Kari Venäläinen ‘’ 16,4a 7 040 2/19,4a 3/17,6a 1/18,5a 5/16,4a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Oblivion/Marko Heikari 2100 15,9a 11 650 7/17,2a 3/16,9a 9/16,6a 9/17,9a
2 Rainbow Zorro/Mikko Huttunen ‘’ 15,3a 13 020 1/16,8a 2/17,1 9/17,2a 4/17,2a
3 Emilia’s Lily/Harri Koivunen ‘’ 16,4a 14 120 6/16,5a 7/18,3 3/18,0a 12/20,4
4 Callela Deposit/Antti Teivainen ‘’ 15,9a 13 774 8/17,7a 1/17,5a 1/20,3a 3/17,2a
5 Theo de Villeneuve* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 15,4a 13 525 10/18,2a 4/21,3 1/16,9a 1/16,4a
6 Kin Possible (SE)/Pertti Puikkonen ‘’ 16,1a 12 040 7/22,6a 2/18,0a 7/18,0a 5/17,7a
7 Do It Aria/Marko Känsälä ‘’ 14,8a 10 610 7/19,0a 8/18,3a 4/17,7a Kt 3.3.
8 Multi Viola/Pauli Vainio ‘’ 14,5a 11 700 6/18,0a 5/17,2 7/17,8a 7/17,8a
9 Golda Keep It/Sami Sandberg ‘’ 16,9a 10 990 4/17,8a 2/18,8a 2/20,4 10/18,4ax
10 U-Two Hoss/Kari Venäläinen ‘’ 16,7a 12 000 1/17,0 11/17,9a 5/18,0a 4/17,5a
11 Scioto Dawn* (SE)/Jarmo Savolainen ‘’ 16,1a 13 769 hlo8/17,1a 4/16,8a 10/17,9a 7/18,4a
12 Son Of Uno/Tapani Jauhola ‘’ 15,8a 11 310 10/18,0a 1/16,7a 1/18,1 3/16,8a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 One/Kalle Itkonen 2100 17,1a 4 410 -a hpl 3/17,4a 10/20,0ax 7/20,4x
2 Eklas Queen (SE)/Iikka Nurmonen ‘’ 16,6a 3 990 -a k 5/18,2 7/18,0a 5/20,6x
3 Merloni (SE)/Jouni Varamäki ‘’ 16,5a 4 910 11/18,4a 5/18,6a 3/18,4a 6/17,9a
4 Violin Lake/Marko Heikari ‘’ 16,6a 4 990 9/18,3a 2/19,3a 3/18,7a 8/17,5a
5 Lili Nash/Tommi Kylliäinen ‘’ 18,2a 4 450 2/18,2a 1/18,9 2/21,1 1/18,9x
6 Bluehill’s Eagle/Kari Venäläinen ‘’ 17,0a 4 790 1/17,1a 1/18,1a 4/18,9a 3/17,0a
7 Count It/Antti Teivainen ‘’ 17,1a 4 150 9/18,2a 2/17,7a 1/17,7a 2/19,1a
8 Cold Hard Rock/Robert Wesslin ‘’ 16,7a 4 930 2/19,9a 7/18,0a 6/18,1a 5/17,0a
9 Grant Bukefalos/Mikko Jokiaho ‘’ 16,8a 4 442 9/19,3a 2/18,1a 6/16,8a 4/18,9
10 Stora Lasse/Risto Väre ‘’ 17,3a 4 900 5/18,5x 4/18,1a 3/17,9a 5/19,0
11 Poker Lux* (SE)/Harri Koivunen ‘’ 16,2a 4 272 3/18,6a 1/18,8a 1/17,8a 1/18,7a
12 If You Dare/Janne Ulmas ‘’ 15,9a 4 890 4/18,2ax 8/19,4 5/19,8a 6/18,6a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Lancelot Steel/Sami Sandberg 2100 15,0a 16 660 4/18,3a 6/17,7a 7/17,5a 2/17,0a
2 Global Lively (SE)/Kari Rosimo ‘’ 15,5a 19 099 5/16,5ax 5/17,0a 5/17,8a Ku 2.3.
3 Mudfield Maori/Ari Moilanen ‘’ 15,9a 16 130 7/17,7a 3/17,0a 1/18,1a 2/18,8
4 Akuma Heika/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 15,5a 17 500 8/16,3a 9/17,7 7/16,6a 8/17,9a
5 Secret Pilot/Iikka Nurmonen ‘’ 16,1a 17 070 8/17,9a 6/16,1a 1/17,0a 5/18,1a
6 Sweet Hustle/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,4a 17 000 7/20,0a 6/18,0 4/22,7a 6/24,6a
7 Digi/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,9a 17 010 1/17,0a 2/15,6a 4/16,1a 9/17,0a
8 Nagant XO/Mikko Huttunen ‘’ 13,8a 19 082 9/17,7a -a hpl 10/19,6a 3/18,3a
9 Peakhill’s Max/Anssi Nurminen ‘’ 13,9a 19 260 2/19,2 10/19,7a 1/18,0a 9/18,0a
10 Zoogina/Veli Nurminen ‘’ 15,9a 18 765 3/18,7a 2/17,1a 8/17,3a Kt 3.3.
11 Armstrong Transs R (DE)/Kari Venäläinen ‘’ 14,4a 15 360 1/17,9a 2/18,0a 2/16,5 1/18,0a
12 Räser Stina (SE)/Juha Utala ‘’ 16,4a 18 459 7/17,9 0/18,3 2/17,8a 4/18,6a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
