MTK: Viljelijöiltä ovat rahat lopussa
Markkinoiden alamäki ja vaikeat viljelyolot ovat ajaneet viljelijät ahtaalle, toteaa Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK. Syksyn sato on näillä näkymin jäämässä heikoksi, sillä oraat ovat alkaneet kellastua runsaiden sateiden takia. Kylvöt ovat viivästyneet monilla tiloilla, joten kasvukausi uhkaa jäädä kesken.
Luonnonvarakeskus julkaisi kesäkuun lopussa maataloustuotteiden toukokuun tuottajahinnat, jotka MTK:n mielestä ovat surkeat. Vuoden 2015 toukokuun tuottajahinta oli laskenut maidolla 16, sianlihalla 6, naudanlihalla 3 ja rehuohralla 6 prosenttia vuoden 2014 toukokuuhun verrattuna.
"Tilojen maksuvalmius on kovilla. Jo tällä hetkellä säästetään jokaisessa mahdollisessa hankinnassa, mutta silti kassat vuotavat tyhjiin", järjestö sanoo tiedotteessaan.
Ongelmat voivat kärjistyä syksyllä, sillä EU:n maataloustukien maksatus on lykkääntynyt. MTK vaatii tekoja suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi.
Järjestön mukaan maatalousyrittäjät tarvitsevat mahdollisuuden lainojen valtiontakaukseen turvatakseen tilan käyttöpääoman. Lisäksi ehdotetaan kriisitukea ja tukimaksatusten aikaistamista.
"Rahoituslaitosten, teollisuuden ja kauppiaiden on herättävä. Omien voittojen tasosta on kyettävä tinkimään maatalouden pelastamiseksi."
MTK muistuttaa, että hallitusohjelmassa on luvattu parantaa maatalouden tilannetta muun muassa tukien ennakkomaksatuksilla ja lainoituksella. Nyt järjestö vaatii siirtymistä sanoista tekoihin.
Matti Riitakorpi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
