”Hallituskausi on liian lyhyt kehityspolitiikkaan”
Suomen kehityspolitiikka saa moitteita siitä, että aiemmista kokemuksista ei oteta tarpeeksi opiksi. Sansibarilla tehdään työtä paikallisen vihannesviljelyn edistämiseksi usean eri maan yhteistyönä. Kuva on saaren tukkutorilta. Kaijaleena Runsten Kuva: Viestilehtien arkisto”Jos olisi pidempi ohjelma, ei tarvitsisi aina aloittaa alkeista”, toteaa kehitysministeri Sirpa Paatero (sd.).
Hän kuitenkin muistuttaa, että Suomen kehityspolitiikan kokonaislinja on ollut sangen vakaa, vaikka itse ohjelmakirja on kirjoitettu uudestaan noin neljän vuoden välein. Tämä tuli myös esiin helmikuun alussa valmistuneessa kansainvälisessä raportissa.
Pitkän linjan kehityspolitiikan virkamies ja entinen suurlähettiläs Matti Kääriäinen moitti tammikuussa julkaistussa kirjassaan samaa asiaa todeten, että jokainen ministeri on halunnut paljon valmistelua vaativaan ohjelmaan omat sormenjälkensä (MT 22.1.).
Paatero näkee kaksi vaihtoehtoa tilanteen korjaamiseksi. Joko tehdään pitkän aikavälin ohjelma, jonka tavoitteita tarkennetaan työn edetessä, tai Suomi säätää kehityspoliittisen lain, jonka painotuksia tarkennetaan hallituskausittain. Viime mainitusta on kokemuksia muissa Pohjoismaissa.
Ministeri jakaa Kääriäisen tuskan maailmantalouden epäoikeudenmukaisuudesta.
”Minäkin haluaisin, että pääomapako saataisiin suitsittua ja verot maksettaisiin sinne, missä työt teetetään”, hän toteaa.
”Näillä keinoilla köyhien maiden tilanne kohenisi jopa paljon paremmin kuin suoralla kehitysyhteistyöllä. Siihen ei kuitenkaan ole maailmalla vielä poliittista tahtotilaa.”
Juuri samasta syystä valtiokin pyrkii vaikuttamaan omistajaohjauksella siihen, kuinka vastuullisesti kansainvälistyneet suomalaisyritykset toimivat.
Paatero kuitenkin torjuu Suomessa yleisen pessimismin, jossa varsinkin Afrikan maiden tilanne nähdään todellisuutta selvästi kurjempana esimerkiksi köyhyyden ja lasten koulunkäynnin osalta.
”On aikamoinen menestystarina, kuinka maiden keskinäisellä sopimisella on päästy tällaisiin tuloksiin”, hän sanoo YK:n vuosituhattavoitteista.
”Kaikki kahdeksan tavoitetta ovat edenneet paremmin kuin moni uskalsi odottaa ja ennen kaikkea paremmin kuin mitä suomalaiset edelleen uskovat.”
Työ jatkuu samojen tavoitteiden – köyhyyden, koulutuksen laadun, terveydenhuollon, puhtaan veden ja sanitaation – kanssa myös tulevassa YK:n kestävän kehityksen ohjelmassa, josta on määrä sopia syyskuussa New Yorkissa.
”Meillä on paljon annettavaa energian, cleantechin, koulutuksen ja terveydehuollon saroilla”, kehitysministeri ennakoi.
Sirpa Paateron mukaan Suomessa ei kuitenkaan olla vielä ymmärretty, että ohjelma koskee ei vain köyhiä maita vaan yhtä lailla vauraita. Monille Euroopan maillekin vaikeita ovat perhe- ja seksuaalioikeudet, joihin kuuluu muun muassa naisen oikeus ehkäisyyn.
Täältä löytyvät myös Suomen kipupisteet.
”Perheväkivalta ja lasten kaltoinkohtelu ovat aiheita, joista saamme – ihan aiheesta – huomautuksia. Niille on meidän pakko tehdä jotain”, hän muistuttaa.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
