Pitäisikö Suomessa siirtyä pysyvään kesä- vai talviaikaan? Perustele ja äänestä!
Talviaikaa puoltavat terveyssyyt. Kesäaika vähentäisi liikenneonnettomuuksia ja toisi lisää valoa syysiltapäivien askareisiin.Liikenneturvallisuuden kannalta pysyvä kesäaika olisi parempi ratkaisu kuin pysyvä talviaika.
Liikennevahinkoja sattuisi Liikenneturvan arvion mukaan 650 vähemmän vuodessa kuin silloin, jos käytössä olisi pysyvä talviaika.
Tulos perustuu siihen, että aamuisin tapahtuu vähemmän liikennevahinkoja kuin iltapäivällä.
Pysyvässä talviajassa auringon laskeminen tuntia aiemmin osuisi osan vuodesta aikaan, jolloin autoilijoita on runsaasti liikkeellä.
Pysyvä talviaika heikentäisi liikenneturvallisuutta kaikkina niinä iltoina, jolloin liikuttaisiin tunti aiemmin pimeällä.
Pysyvää kesäaikaa kannattaa myös MT:n haastattelema vehmaalainen maanviljelijä Mika Munkki.
Pysyvä talviaika johtaisi siihen, että etenkin osa-aikaviljelijät joutuisivat tekemään peltotöitä, kuten syyskylvöjä, entistä enemmän pimeällä.
Iltapäivisin harrastaminenkin kärsisi. Maaseudulla valaistuja liikuntareittejä ei välttämättä ole lainkaan tarjolla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Timo Partosen mukaan pysyvä talviaika olisi terveyden kannalta paras vaihtoehto.
Valon lisääntyminen iltapäivällä häiritsisi ihmisten sisäisen kellon rytmiä. Seurauksena ovat univaikeudet, jotka lisäävät painonnousun riskiä, Partonen on huomauttanut eri medioiden haastatteluissa.
Yksi näkökulma aikavyöhykkeen valintaan on seurata, mitä muut maat tekevät.
Aikaero naapurimaihin voi revetä jopa kaksituntiseksi, jos ne päätyvät päinvastaiseen valintaan kuin Suomi.
Koko EU:n yhtenäistä ratkaisua on toivonut muun muassa elinkeinoelämä. Hajanaiset ratkaisut vaikeuttaisivat viestintää ja liikennettä rajojen yli.
Kumpaan sinun mielestäsi pitäisi siirtyä, pysyvään kesä- vai talviaikaan? Äänestää voit tämän jutun yhteydessä. Perusteluja voi kirjoittaa jutun kommentointiosioon kirjautumalla Facebookiin.
12.10. asti käynnissä on myös Liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä kysely, jonka tuloksia hyödynnetään kun Suomi muodostaa kantansa EU:n direktiiviehdotukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
