Orpo pyysisikatiloilletukea
BRYSSEL (MT)
Euroopan maatalousministereiden vaatimukset komissiolle Venäjän-kriisin aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi kiihtyvät.
Tanska ja kahdeksan muuta maata vaativat maanantaina tukea sianlihalle. Maidosta on ylituotantoa. Paineet kalan tukemiselle kasvavat.
”Lähtökohta on, että Euroopassa on viiden miljardin arvosta ylimääräistä ruokaa, mikä on ollut tarkoitus viedä Venäjälle”, maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) kuvasi ministerikokouksen tunnelmia.
Orpo nosti kokouksessa Suomen sianlihan vaikeudet esille.
Perunan tukiin hän sen sijaan ei usko. ”Ruokaperunan hinta on vaihdellut jo ennen Venäjän kriisiä”, Orpo sanoo.
Ruotsalaisen ATL-lehden mukaan maatalouskomissaari Phil Hogan on aiemmin sulkenut korvansa sianlihan korvauksille. Nyt hän lupasi tutkia, voisiko jotain tarkasti kohdistettua keinoa löytyä ensi vuoden alkupuolella. Jos rahatilanne antaa myöden.
Hogan päätti viime viikolla jatkaa vihannesten ja hedelmien markkinoiden tukemista kesäkuun 2015 loppuun. Alun perin ohjelman piti päättyä vuoden lopussa. Tukisumman arvellaan pysyvän alkuperäisen 165 miljoonan euron alapuolella.
Lisävaatimuksia on odotettavissa. ”Esimerkiksi Ranska ei ole avannut peliä vielä”, Orpo ennakoi jatkoa. AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
