Maaseudun Työnantajaliiton Kristel Nybondas: ”Kaavaillut tulorajat eivät ole fataaleja maatalouden kausityövoimalle”
Maatalouden kausityöntekijät ylittävät tälläkin hetkellä esitetyt tulorajat juuri ja juuri, maataloustyönantajien edustaja kertoo.
Vähimmäispalkkaluokassa ovat Kristel Nybondaksen mukaan ne työt, jotka eivät vaadi koulutusta. Tällaisia ovat esimerkiksi poimintatyöt. Kuva: Carolina HusuHallitusneuvotteluissa mediatietojen mukaan esillä ollut 1 600 euron tuloraja EU-alueen ulkopuolelta tuleville työntekijöille ei ole maatalouden kausityövoiman kannalta fataali, kertoo Maaseudun Työnantajaliiton toimitusjohtaja Kristel Nybondas.
”Tuo esillä ollut raja ei välttämättä ole ongelma meidän osalta, sillä nykyiset vähimmäispalkat ylittävät sen. Juuri ja juuri”, Nybondas kertoo.
Hänen mukaansa maatalouden kausityövoiman keskiansio liikkuu 12 eurossa, vähimmäispalkan ollessa tällä hetkellä 9,35 euroa.
”Vähimmäispalkkaluokassa ovat ne työt, jotka eivät vaadi koulutusta. Tällaisia ovat esimerkiksi poimintatyöt”, Nybondas selittää.
”Näissä tehtävissä maksetaan yleensä urakkapalkkaa, ja urakkapalkka on jo nyt minimipalkkoja korkeampi.”
Nybondasin johtama Maaseudun Työnantajaliitto on puhtaasti työnantajajärjestö, jonka pääasiallinen tarkoitus on työehtosopimusten solmiminen työntekijäpuolen, eli Teollisuusliiton kanssa.
Jäsenenä liitolla on alkutuotannon yrityksiä maatalous- ja puutarha-alalla. Liitolla on jäsenina vajaat 1 400 yritystä, joiden määrä on Nybondasin mukaan tasaisessa nousussa.
”Syynä tähän on tietenkin alan muutos, eli tilakokojen kasvu johtaa siihen, että maatiloille palkataan ulkopuolista työvoimaa”, Nybondas kertoo.
Maatalousalaa ja koko maaseutua on ulkomaalaisten työntekijöiden tulorajojen lisäksi kuohuttanut Maa- ja metsätalouministeriön arvio siitä, että Suomeen tarvitaan tänä vuonna 10 000 ulkomaalaista maataloustyöntekijää aiemman 16 000 sijaan.
Nybondasin mukaan luvussa hämää se, että maassa tilapäisen suojelun alaisena olevat ukrainalaiset eivät tarvitse työlupaa, eli heitä ei ole MMM:n laskelmassa huomioitu.
”Todellinen kausityöntekijöiden tarve on se puhuttu noin 16 000.”
Nybondaksen mukaan maatalouden työvoimatilanne näyttää kuitenkin tänä vuonna esimerkiksi edellisvuotta paremmalta.
”Kentältä ei ole kantautunut niin huolestuneita ääniä kuin viime vuonna. Viime vuonna kuultiin jo keväällä, että ihmiset eivät riitä, mistä niitä saadaan lisää?”
”Syy tähän on sama, tilapäisen suojelun alaiset ihmiset”, Nybondas kertoo.
”Muistutan kuitenkin, että heidän varaansa ei voida suunnitella tulevaisuutta.”
Livessä Nybondas selitti myös, mikä on maatalouden kausityöntekijöiden ja esimerkiksi luonnonmarjojen poimijoiden ero. Lisäksi hän kertoo, mikä on ulkomaalaisen kausityövoiman merkitys Suomen ruokaturvalle.
Voit katsoa Liven jälkikäteen videolta alta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







