Viime vuosien huussitrendi on selvä: kun mökeistä tuli työpaikkoja, vessareissut suoritetaan mieluummin sisällä kuin tontin perällä
Perinteiset puuceen rakennuspaketit pitävät silti pintansa, kun mökkiläiset uusivat käymäläratkaisujaan.
Huussien maailma on monipuolistunut. Perinteinen kompostoiva puucee pitää edelleen pintansa ja moni haluaa rakentaa huussirakennuksen itse, mutta kilpailijoiksi ovat tulleet vedettömät sisävessat, kuten polttavat ja pakastavat käymäläratkaisut. Kuvituskuva. Kuva: Kankaanpää JaanaMissä kesämökki, siellä pihan perällä ulkohuussi. Yhä edelleen moni mökinomistaja luottaa vanhaan klassikkoon, eli kompostoivaan kuivikekäymälään, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Outi Lehto K-Raudasta.
K-Raudan suosituimmat huussituotteet ovat valmiita paketteja, joista voi itse nikkaroida puuceen haluamaansa paikkaan. Perinteisten huussien suosioon on Lehdon arvion mukaan monta syytä.
Ensinnäkin huussirakennuksen rakennuspaketin saa edullisimmillaan noin 500 eurolla ja sen sisälle laitettavan käymäläratkaisun parillasadalla eurolla. Vieläkin halvemmalla voi toki päästä mittailemalla huussin rakennusmateriaalit itse.
Lisäksi ulkohuussi on varsin huoleton, kunhan käyttäjät vain muistavat kipata tarpeidensa päälle kuiviketta. Ulkona sijaitsevaa kompostoivaa kuivikekäymälää on mahdollista hyödyntää myös ruuantähteiden kompostoinnissa.
”Perinteisen kompostoivan huussinhan voi huoletta jättää oman onnensa nojaan talven yli”, Lehto huomauttaa ja lisää, että jos mökillä käydään ympäri vuoden, kannattaa syksyllä varmistaa, että talven aikaiset jätteet mahtuvat käymäläsäiliöön.
Kuivakäymälöiden maailma on laajennut melkoisesti viime vuosina, ja vaihtoehtoja on tullut erityisesti sisätiloihin rakennettaviin vedettömiin vessaratkaisuihin.
Nykyaikaisia kuivakäymälöitä on tarjolla sekä ulko- että sisäkäyttöön, eli yksinkertaisimmillaan mökille saa sisäkäyttöön vessan jopa ilman vesi- ja sähköliitäntää. Tällaisissa käymälöissä neste ja kiinteä aines erottuvat eri säiliöihin jo käyttövaiheessa.
Jos on valmis panostamaan hieman monimutkaisempaan sisävessaan, viime vuosina suosiotaan ovat Lehdon mukaan nostaneet erityisesti polttavat ja pakastavat käymälät. Tällaiset käymälät vaativat toimiakseen sähköä ja niiden hinta lähtee yleensä tuhannesta eurosta ylöspäin.
Lehdon mukaan tällaisten vesivessamaisten, sisätiloihin sopivien käymälöiden suosio nousi erityisesti vuonna 2020, kun iso osa tietotyöläisistä siirtyi etätöihin ja osa heistä mökille. Ainakin K-Raudan myyntitilastojen perusteella monella kävi silloin mielessä, että huussireissusta voisi tehdä mukavamman.
Kun pandemia jatkui talvienkin yli, huussinpäivitystrendi jatkui. Lehdon mukaan moni näyttää hankkivan sisätiloihin käymälän etenkin yö- ja talvikäyttöön, vaikka myös perinteinen puucee olisi pihalla yhä käytössä. Samanlainen trendi on edelleen havaittavissa.
”Kyllähän mökin mukavuustasoa lisää ja työskentelymahdollisuuksia parantaa, jos ei tarvitse talvella lähteä tarpomaan nietoksiin.”
Lehdon mukaan suomalaiset mökkeilijät ovat huussiostoksilla yleensä aina hyvin perillä erilaisista vaihtoehdoista. Silti etenkin pakastavien ja polttavien käymälöiden huoltovaatimukset saattavat yllättää.
”Niitä ei nimittäin voi jättää pitkiksi ajoiksi oman onnensa nojaan”, Lehto muistuttaa.
- Osaston luetuimmat





