Kokoomus ja keskusta eivät pidä porvariblokkia vaihtoehtona
Kokoomuksen Kalle Jokinen näkee blokeissa hyvää äänestäjien kannalta, muttei pidä blokkivaaleja Suomessa todennäköisenä.
Kokoomuksen Kalle Jokisen mielestä blokkiutuminen ei Suomessa ole todennäköistä. Kuva: Taneli KontiainenKeskusta suhtautuu torjuvasti ajatukseen blokkivaalien tuomisesta Suomeen.
Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä naurahti tiistaina Oulussa MT:n kysyessä häneltä kantaa porvariliittoumaan, mutta varapuheenjohtaja Antti Kurvinen suostui sanomaan puolueensa kannan.
"Se kaventaisi vaihtoehtoja, lukkiuttaisi politiikan ja nostaisi blokissa yhden puolueen ylitse muiden ja muut jäisivät varjoon", Kurvinen sanoi.
Ruotsissa on käynyt juuri näin, eli malli ei toimi, hän katsoo.
"Suomessa se tarkoittaisi, että demarit liukuisivat vasemmalle ja että punamultaa ei vaihtoehtona enää olisi."
Pelkääkö keskusta siis ehkä jäävänsä kokoomuksen varjoon?
"Keskustan linja on tehdä omaa politiikkaansa."
SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) esitti sunnuntaina yhteistyötä ja yhteistä ohjelmaa seuraaviin vaaleihin SDP:lle, vihreille ja vasemmistoliitolle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen toteaa, että vaaleihin meno blokeissa voi onnistua maissa, joissa oikeistossa tai vasemmistossa on yksi vahva puolue ja lukuisia pieniä.
Hänen mielestään blokkipolitiikan hyvänä puolena on äänestäjien kuluttajansuoja, mutta blokkiutuminen ei Suomessa ole todennäköistä.
"Tietty hyvä pyrkimys siinä on, kun vaaleissa jo nähdään millainen hallitus sieltä muodostuu", Jokinen toteaa.
"Meillä kun on puoluekentässä useita vahvoja puolueita, ei ole todennäköistä, että löydettäisiin blokkipolitiikkaan yhteistä näkymää."
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson piti tervetulleena ajatusta puolueiden yhteistyötä. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ei sen sijaan pidä hyvänä puolueiden tiivistyvää yhteistyötä, vaikka puolueiden arvot ovatkin lähellä toisiaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suhtautuu Tuomiojan ajatukseen epäilevästi, koska ne eivät pysyneet yhdessä mukana kuuden puolueen hallituksessakaan.
Soini tivaa Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen kantaa "punavihreään rintamaan", mutta pitää itse punavihreää tulevaisuutta huonompana vaihtoehtona sinivalkoiselle linjalle.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
