Lopeltalöytynytkuolleitahirviä
Etelä-Hämeen Lopelta on löytynyt kuolleita hirviä. Evira selvittää niiden kuolinsyytä.
Lopen Sajaniemen kylässä asuva Matti Alasilta löysi ennen joulua omilta mailtaan kuolleina ylivuotisen uroshirven ja naarasvasan. Ruhot olivat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.
Pellolle kuollut uroshirvi oli löydettäessä vielä lämmin. Ulkoisia väkivallan merkkejä ei näkynyt, ei myöskään mitään kamppailuun viittaavaa.
Alasilta lähetti molemmista kuolleista hirvistä näytteet Elintarviketurvallisuusvirastoon (Evira) Ouluun. Neljään isoon pakettiin hän laittoi hirvien päät, keuhkot, sydämet, maksat, munuaiset, pernat ja osan suolistosta.
Alasillan mukaan Lopella on lopetettu lisäksi yksi huonokuntoinen hirvi. Naapurikunnasta on huhujen mukaan löytynyt myös yksi kuollut hirvi. Näistä kahdesta ei ole näytteitä Eviraan toimitettu.
Alasillan löytämien hirvien mahoissa oli ruokaa normaalisti. Suolistot olivat tyhjät.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on keskittänyt luonnoneläinnäytteiden tutkimisen Oulun toimipaikkaansa. Kokonaisen vastakuolleen eläimen tai sen osia kuka tahansa voi lähettää tutkittavaksi. Lähetysohjeet löytyvät nettisivulta www.evira.fi. Evira maksaa kulut, lähettäjälle jää vain lähettämisen vaiva.
Jos eläin on liian iso, hankalassa paikassa tai pitkälle mädäntynyt, havainnon kuolemasta voi lähettää Eviran sivulta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.
Evira on kiinnostunut erityisesti eläinten joukkokuolemista (useita eläimiä samassa paikassa lyhyen ajan sisällä) tai oudosti käyttäytyvistä eläimistä.
Yksittäisetkin kuolemantapaukset voivat olla kiinnostavia, jos ne voidaan yhdistää muiden havaitsemiin samankaltaisiin tapauksiin.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
