Leppä päättää kaupan kurinpidosta kesän aikana
"En usko, että kauppa on pahuuttaan tätä tehnyt", sanoo ministeri ja toivoisi ketjun itsesäätelyn toimivan.Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) lupaa puuttua elintarvikeketjun epäterveeseen kilpailutilanteeseen jo kesän aikana – jos aihetta on.
Onko aihetta, riippuu ruokaketjun selvitysmies Ilkka Mäkelän näkemyksistä, jotka hän kirjaa raporttiinsa kesäkuun loppuun mennessä. Ruokatalo Saarioisten entinen toimitusjohtaja on kuullut raporttiinsa ruokaketjun toimijoita ja tekee ehdotuksia ketjun toiminnan kehittämiseksi ja myös viennin lisäämiseksi.
Tuore ministeri Leppä on puhunut pontevasti ”markkinahäirikköjen” eli kaupan omien tuotemerkkien kuriin laittamisesta. Markkinat eivät toimi niin kuin pitäisi, ja pelisäännöt ovat epäreilut viljelijälle.
Kaupan merkkien kustannusrakenne on piilossa ketjussa, mutta ne hyötyvät alkuperäisten tuotemerkkien tuotekehityksestä.
”Kesän aikana tulee tapahtumaan ja kuulumaan, jos selvitys sitä edellyttää. Mutta toivon, että ketjussa toimisi itsesäätely eikä minun tarvitsisi esittää erityisiä toimia”, Leppä vetosi keskiviikkona politiikan toimittajien tilaisuudessa Helsingissä.
Markkinoiden toimimattomuutta osoittaa Lepän mukaan se, että ”kaikki tehostamistoimet menevät ketjun läpi, mutta kustannusten nousu ei mene mihinkään”.
”Ketjussa on niin vahvoja toimijoita, että ne pystyvät sanelemaan. En usko, että kauppa on pahuuttaan tätä tehnyt, mutta se on onnistunut tehostamaan omaa toimintaansa ja tullut vahvaksi.”
Selvitysmies on haastatellut työhönsä myös Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luotoa. Hän kertoo sekä kaupan että elintarviketeollisuuden tyrmänneen näkemykset siitä, että kaupan omat tuotemerkit polkisivat merkkituotteita tai niiden hintoja.
Luodon mukaan kauppa tarjoaa omilla merkeillään elintarvikeyrityksille mahdollisuuksia tuotteiden valmistukseen, vaikka niillä ei olisi brändiosaamista.
Luodon mielestä olisi vaikeaa nähdä, että tulisi tai tarvittaisiin kallista sääntelyä kaupan omien merkkien käyttämiseen. Juomapuolella esimerkiksi Olvilla on vahva oma brändinsä, ja yhtiö valmistaa myös kaupan merkkejä. Sinebrychoff ja Hartwall puolestaan valmistavat vain omia tuotemerkkejään.
Ketsupeissa K-ryhmällä on Pirkkaa ja S-ryhmällä Rainbowta, mutta hyllyissä on myös Heinzia ja Felixiä eli tarjontaa on tullut lisää kaupan merkkien myötä. Kuluttaja aina ratkaisee, Luoto painottaa.
Erityisen iloinen ministeri on siitä, että elintarvikevienti näyttää piristyvän.
”Hallitusohjelmaan kirjattiin ruuan kauppataseen parantaminen 500 miljoonalla eurolla, mutta enää en ole kuullut kenenkään sanovan, että se olisi hupsu ajatus. On kaikki mahdollisuudet, että se toteutuu.”
Lepästä hänelle esitetty ajatus vessapaperin ja maksalaatikon kauppaamisesta yhtä aikaa vaikuttaa hyvältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

