Kainuussa elää noin 730 metsäpeuraa
Yleisöhavainnoilla oli tärkeä rooli tämän vuoden metsäpeuralaskennoissa.
Kainuun metsäpeurojen vasatuotto on alhainen. Tämä metsäpeura on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa. Kuva: Markku VuorikariTämänvuotinen lentolaskenta esikartoituksineen onnistui edellistä vuotta paremmin. Helikopterilaskenta toteutettiin maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Laskenta-alue määräytyi metsäpeurojen gps-pantahavaintoihin, Luonnonvarakeskuksen maastokartoituksiin ja yleisöhavaintoihin.
Yleisöhavainnoilla oli erityisen merkittävä rooli tänä vuonna. Havaintojen avulla löydettiin muun muassa useita hirvaslaumoja uusilta alueilta. Osa näistä laumoista jäi luultavasti viime kevättalven erittäin haastavissa laskentaolosuhteissa havaitsematta.
Myös tänä vuonna laskentaolosuhteet olivat suhteellisen haastavat, koska vähäinen lumi helpotti peurojen liikkumista.
Toisaalta tänä talvena jäljet näkyivät selvästi viime vuotta paremmin. Laskentaa edeltävinä päivinä satoi uutta lunta, mikä helpotti peurojen liikkeiden seuraamista laskenta-aikana.
Yksilömäärät laskettiin ja yksilöt tunnistettiin jokaisesta laumasta otettujen valokuvien avulla.
Noin 11 prosenttia havaituista metsäpeuroista oli vasoja. Vasojen määrä on viime syksyn vasatuottolaskennan mukainen eli alhainen.
Enimmäkseen Sotkamossa talvehtivien metsäpeurojen määrä on pysynyt vakaana viime vuoteen verrattuna. Tuolloin havaintoja tehtiin 684 peurayksilöstä, ja talvehtivan peurakannan kooksi arvioitiin noin 700 yksilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
