Kainuun Sanomat: Maaseutuvihreiden johtaja Silja Keränen jättäisi maatalouden ilman kriisitukea
Maaseutuvihreiden kanta kriisitukeen on kielteinen, vaikka nopeita tukikeinoja löytyisikin.Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja Silja Keränen kertoo Kainuun Sanomissa olevansa samaa mieltä puolueensa puheenjohtajan Touko Aallon kanssa siitä, ettei maataloudelle tulisi myöntää kriisitukea nyt elokuun budjettiriihessä.
"Ei se muutama kymmenen miljoonaa euroa vasta vuoden kuluttua käytössä olevana auta. Ja mitä sitten, jos ensi vuonna tulee taas joku olosuhdekriisi, sitten taasko ollaan saman kysymyksen edessä. Sellainen ei ole kestävä tie", Keränen arvioi.
Vaikka nopeita tukitoimia löytyisikin, maaseutuvihreiden kanta kriisitukeen on yhä kielteinen, lehti kertoo.
"Hyvähän nyt vaalien alla olisi kaikenlaista lupailla, mutta se ei tuota hyvää lopputulosta, eikä kriisituki ole järkevin ja kestävin tapa maatalouden auttamiseen", Keränen pohtii.
MT uutisoi vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon kannasta tukitoimiin eilen. Sekä SDP että vasemmistoliitto että kaikki palkansaajajärjestöt ovat sen sijaan kriisituen kannalla.
Vihreät julkistaa maatalouspoliittisen ohjelmansa syyskuussa. Keränen on sitä valmistelleen työryhmän puheenjohtaja.
Lue lisää:
SDP:n Antti Rinne liittyy palkansaajien rintamaan tukemaan maatalouden kriisipakettia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

