
Luonnonläheinen Utsjoki innostaa matkailijoita mutta työvoiman saanti voi olla hankalaa: "Kesällä tarvetta olisi jopa neljälle uudelle käsiparille"
EU:n pohjoisin hotelli suunnittelee laajennuksia, mutta työvoiman saatavuus mietityttää.
Lahtelainen tarjoilija Anastasia Adamova muutti Utsjoelle töihin talveksi. Hän pitää alueen ihmisistä ja luonnosta. Kuva: Saara LaviSuomi-neidon päälaella Utsjoella aurinko nousee seuraavan kerran 17. tammikuuta.
Kaamos kiehtoo monia matkailijoita. Kirkkaalla säällä taivaanrannan taakse jäävä aurinko värjää taivaan pastellisävyillä. Kuu, tähdet ja revontulet valaisevat pimeää tietä.
Sveitsissä asuva Ansa Pfluger sekä hänen Kauniaisissa asuva siskonsa Sara Vataja viettävät nyt jo toista yhteistä kaamoslomaansa Lomakylä Vallessa Tenojoen varressa Utsjoella.
”Viime vuonna luulimme, että istuisimme vain mökissä kirjaa lukien, mutta täällä olikin vaikka mitä tekemistä. Pääsimme käymään muun muassa poroerotuksessa”, Pfluger henkäisee.
Siskokset ihastuivat alueen luontoon, jokeen ja ihmisiin.
”Jos on stressaantunut, niin täällä kyllä rentoutuu”, Vataja vakuuttaa.
Lomakylän yrittäjä Petteri Valle kertoo, että varauskirja on täynnä maaliskuun loppuun saakka.
Talvisesonki joulusta pääsiäiseen, lohestusaika kesäkuusta elokuuhun sekä ruska-aika vetävät yleensäkin hyvin. Marraskuu ja toukokuu ovat hiljaisimmat kuukaudet.
Joulua kohti ulkomaalaisten asiakkaiden osuus kasvaa. Eniten matkailijoita tulee Saksasta, Ranskasta, Belgiasta, Hollannista ja Britanniasta.
Valle on investoinut hiljattain paljon: jouluna 2015 avautui ravintola ja marraskuussa 2016 hotelli.
Molemmat on rakennettu kotimaisesta lamellihirrestä.
”Hirsi oli helppo valinta, sillä luonto ja ekologisuus ovat lähellä sydäntä”, Valle kertoo.
Myös maailmalla yhä yleistyvät sisäilmaongelmat painoivat materiaalin valinnassa.
Laajentaminen on edelleen Vallen mielessä. Työvoiman saatavuus kuitenkin mietityttää.
Vallen työntekijä, ravintolapäällikkö Armas Nuorgam kertoo, että työntekijöitä on hankala saada.
”Pohjoiseen on vaikea houkutella nuoria. Utsjoki on hyvin erityyppinen kuin Levi tai Ruka. Täällä ei ole bilepaikkoja.”
Kunnassa on hänen mukaansa pulaa myös vuokra-asunnoista.
Tämänhetkistä tilannetta helpotti, kun Nuorgam sai saliin uuden tarjoilijan, Anastasia Adamovan.
Nuorgamin mukaan kesällä tarvetta olisi jopa neljälle uudelle käsiparille.
24-vuotias Adamova päätyi Utsjoelle henkilöstövuokrausfirman kautta. Adamovan koti on Lahdessa ja työsopimus Lomakylä Vallessa huhtikuun loppuun.
Hänelle työnteko Utsjoella sopii hyvin.
”Tykkään vaeltaa ja viihdyn ulkona ja luonnossa”, Adamova kertoo.
Kaamokseen hän tottui nopeasti, mikä yllätti hänet itsensäkin.
”Alkushokki kesti pari päivää, mutta uskon, että viihdyn hyvin.”
Adamova kehuu työntekijöiden yhteishenkeä sekä sitä, että työnantaja hankki hänelle asunnon.
Petteri Valle pyörittää isänsä perustamaa yritystä vaimonsa Anne Vallen sekä heidän poikansa Erik Vallen kanssa.
Yritys järjestää luonnonläheistä ohjelmaa, muun muassa poroajeluja, vaellusretkiä ja riekonpyyntiä.
Lohenkalastus on kesäisin tärkein aktiviteetti.
Ravintolassa suositaan lähialueen poroa, riistaa, kalaa, sieniä ja marjoja.
”Paikallisuus ja saamelaisuus ovat tärkeä osa yrityksemme filosofiaa”, Valle summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


