Pohjanpystykorva on pieni ja ketterä metsästyskoira
Pohjanpystykorva on pieni koira, jonka juuret ovat Lapin ja Kainuun korkeudella Suomen, Ruotsin ja Venäjän erämaakylissä. Ruotsalaiset ennättivät rekisteröidä rodun ennen suomalaisia.
Pohjanpystykorvauroksen ihannekorkeus on 45 senttiä, nartun 42 senttiä.
Rotumääritelmän mukaan väri on puhtaanvalkoinen selvästi erottuvin laikuin. Laikuissa saa olla kaikkea punaisen ja keltaisen sävyjä. Häntä on löysästi kiertynyt.
Suomen pystykorvajärjestön pohjanpystykorvajaoston tiedottaja Katariina Nummela Hollolasta arvioi, että koko Suomen populaatio on noin 3 000 koiraa.
Ensimmäiset pohjanpystykorvat rekisteröitiin Suomessa vasta vuonna 1973. Rotu on tänä vuonna 40-vuotias.
Ruotsissa rotu on rekisteröity nimellä norrbottenspets. Ruotsin kanta on pienempi kuin Suomen.
Pohjanpystykorvaa käytetään pääasiassa metsälintujen pyyntiin. Rodun koirat ovat edelleen tehokkaita turkisriistan pyytäjiä ja osa innokkaita hirvenhaukkujia. Rodusta löytyy myös karhua haukkuvia yksilöitä.
Pohjanpystykorvat kilpailevat linnun- ja hirvenhaukkukokeissa.
Heinäkuussa Ylivieskassa järjestetyssä näyttelyssä oli 48 pohjanpystykorvaa. Määrä on uusi ennätys.
Nummelan mukaan pohjanpystykorva on monipuolinen käyttökoira, ei pelkkä linnunhaukkuja. Samaa sanoo rodun jyväskyläläinen harrastaja Samuel Uusitalo, jolla on kolme rodun koiraa.
Uusitalon vanhin koira on haukkunut käyttövalioksi hirvenhaukkukokeissa ja on myös jäljestysvalio. Ulkomuodosta koira on saanut kansainvälisen, Viron ja Suomen muotovalion arvon.
Nummelan perheessä on kaksi pohjanpystykorvaa. Nummelan koirista narttu on kiinnostunut enemmän linnuista, Suomen mestaruuden verran. Uros haukkuu hirviä ja jopa villisikaa sekä on lisäksi hyvä noutamaan kyyhkyt ja sorsat.
Nummelan ja Uusitalon mielestä rotu sopii erittäin hyvin perhekoiraksi.
Rodun terveyttä ei ole vielä jalostuksella pilattu. Jalostukseen tarkoitettujen yksilöiden silmät ja polvet pitää tutkia, epilepsiaa saattaa esiintyä.
Allergioita ja autoimmuunisairauksia on ani harvoissa pohjanpystykorvissa, Nummela sanoo.
Pohjanpystykorva on rotuna niin nuori, että joka vuosi otetaan rotukirjaan uusia koiria. Venäjältä on tuotu Suomeen yksi uros, joka on periyttänyt hyviä metsästysominaisuuksia.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
