Meteorologi vastaa: Säämallien ja -ennusteiden paikallinen tarkkuus on rajallinen, tällä hetkellä noin 2,5–15 km.
Kovin tarkkaa säästä ja maan kuivumisesta kertovaa palvelua on peltotöiden avuksi vaikea rakentaa.
Eri peltolohkojen kuivumista on vaikea ennustaa – sääennusteen lisäksi tarvittaisiin tarkkaa tietoa muun muassa pellon maaperän koostumuksesta ja sijainnista. Kuva: Markku VuorikariSellaista toivottaisiin, että säähän liittyvässä palvelussa voisi suunnitella kevät- ja puintitöitä. Joka paikka ei keväällä sula tai kuiva yhtä aikaa tai sitten sade estää hommat. Jos tiedetään koneen siirtonopeus pellolta toisella ja kauanko homma pellolla kestää, niin voisi suunnitella hommat sinne missä ne voi sään puolesta tehdä.
"Kiitos palautteesta ja toiveen esittämisestä!"
"Kuvatun tyyppisen hyvin yksityiskohtaisen ennusteen tekeminen on kuitenkin melko haastavaa, sillä sääennusteen lisäksi tarvittaisiin tarkkaa tietoa muun muassa pellon maaperän koostumuksesta ja sijainnista, joilla on merkitystä sulamiseen ja kuivumiseen. Esimerkiksi etelärinteessä oleva pelto kuivuu lähtökohtaisesti nopeammin kuin pohjoisenpuoleinen."
"Myös säämallien ja -ennusteiden paikallinen tarkkuus on rajallista, tällä hetkellä noin 2,5–15 km."
"Sääennusteiden lisäksi hyvä apu töiden suunnitteluun kevät- ja puintitöiden aikaan on myös säätutkien havainnot, joista näkee sateiden liikkeen omalla alueella."
Lähetä oma kysymyksesi MT:n kysy meteorogilta -palveluun tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
