UUTISTAUSTA Keskusta sai itsetuntonsa takaisin
Puoluekokoustaan viikonloppuna Turussa viettänyt keskusta on eri puolue kuin kaksi vuotta sitten.
Kun Juha Sipilä valittiin keskustan johtajaksi Rovaniemen puoluekokouksessa, oli keskusta riitainen, blokkiutunut ja väsynyt. Katastrofaalinen eduskuntavaalitappio keväällä 2011 oli vetänyt mielet ja gallup-kannatuksen matalaksi.
Vielä vaikeampaa aikaa puolueelle olivat vaalirahakohun vuodet Vanhasen kakkoshallituksen loppuaikoina.
Oppositio on tehnyt keskustalle hyvää. Lahdessa ja Rovaniemellä kokoonnuttiin kriisitunnelmissa, mutta Turun puoluekokous oli tunnelmaltaan lämmin. Juha Sipilä taputettiin jatkokaudelle vailla vastaehdokkaita, ja puoluejohdon kokoonpano säilyi pääsääntöisesti entisellään.
Keskusta on saanut kahdessa vuodessa itsetuntonsa takaisin. Keskustalaiset puukot iskeytyvät nyt ulkoisiin uhkiin, etupäässä nykyhallitukseen ja päähallituspuolue kokoomukseen. Puolueen sisäinen kähinä on jäänyt vähemmälle.
Tuudittautumiseen tai liialliseen luottavaisuuteen ei keskustassakaan ole kuitenkaan varaa. Pääministeripuolueeksi on vielä hirvittävän pitkä matka, kuten keskustan varapuheenjohtajana jatkava Annika Saarikko osuvasti sanoi.
Suomalaisessa politiikassa on ollut viime vuosina poikkeuksellisen myrskyistä. Saarikko valittiin ensi kerran puoluejohtoon Lahden puoluekokouksessa vuonna 2010. Sen jälkeen keskustan kannatus on seilannut 12 ja 24 prosentin välimaastossa.
Sipilä otti Turussa välimatkaa kokoomukseen ja haukkui Kataisen hallituksen talouspolitiikan maanrakoon.
Keskustalaisten puoluekokousedustajien ja erityisesti varapuheenjohtajaehdokkaiden puoluekokouspuheenvuoroissa korostui vaatimus aluepolitiikan ja köyhän asian voimakkaammasta puolustamisesta.
Keskustan lanseeraama ”Suomen selviytymissuunnitelma” on kuitenkin ohjelmana erittäin talouskeskeinen.
Linjatut tavoitteet ovat kunnianhimoisia. Uusia työpaikkoja täytyisi syntyä 200 000, ja uusiutuvan energiantuotannon olisi lähdettävä Suomessa rajuun nousukiitoon.
Jos Suomen kansa antaa seuraavissa eduskuntavaaleissa luottamuksensa keskustalle, täytyisi annetut lupaukset pystyä lunastamaan.
jukka koivula on MT:n toimittaja.
jukka.koivula@
mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
