Kelan Hyssälän mukaan nykyiset tukijärjestelmät eivät toimi
Kelan pääjohtajan tehtävän vuodenvaihteessa jättävä Liisa Hyssälä uskoo, että perustulo voi tuoda hyvinvointia edullisemmin kuin Suomen nykyiset tukijärjestelmät.
Kelan pääjohtajan Liisa Hyssälän mukaan tuista on nyt tullut pysyvän turvan muotoja, joista ei olla valmiita luopumaan. Kuva: Lehtikuva / Trond H. Trosdahl"Vanhat järjestelmät eivät enää toimi, ne on tehty toiseen maailman aikaan. Nyt tarvitaan uusia järjestelmiä", Liisa Hyssälä sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Hyssälä muistutti, että tukijärjestelmät luotiin aikoinaan tilapäisiksi. Hänen mukaansa tuista on nyt tullut pysyvän turvan muotoja ja ihmiset mieltävät ne saavutetuiksi eduiksi.
"Ei sen näin pitänyt olla. Nyt ne ovat suhteettoman kalliita."
Hyssälän mukaan tilanne on syntynyt hiipimällä. Hän arvioi myös, etteivät lainsäätäjät ole aina miettineet päätösten seurauksia. Hyssälä nostaa esimerkiksi asumistuen, jonka uusin muutos nosti tukimenoja viidenneksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
