Valtion säästöt uhkaavat turvallisuutta reuna-alueilla
Poliisin palveluja on karsittu, tullia höylätty, hätäkeskuksia suljetaan ja rajavartiolaitos leikkasi juuri 28 miljoonan euron eli 180 henkilötyövuoden edestä menojaan Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.
Asukkaiden turvallisuus heikkenee samaa vauhtia kuin valtion läsnäolo maan harvaan asutuilla ja reuna-alueilla vähenee, sanoo Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta MT:n haastattelussa.
”Onko Suomessa enää kaikin paikoin turvallista asua? Väitän, että toisille tämä on riskillisempi maa kuin toisille.”
Suomi on siinä mielessä turvallinen maa, että viranomaisiin voi luottaa. Se ei kuitenkaan auta, jos heitä ei ole.
Normien koettelu kasvaa ja ihmisten ja omaisuuden turvallisuus vaarantuvat. Etsimättä mieleen tulevat esimerkiksi sudet, Eloranta sanoo.
”Viranomaisten väheneminen voi lisätä oman käden oikeutta. Viisumivapaus Venäjälle lisää paitsi rajavartiolaitoksen myös tullin, poliisin ja liikennevalvonnan työtä.”
Eloranta varoittaa päättäjiä väärästä turvallisuudentunteesta ja säästöistä. Turvallisuudesta uhkaa tulla hyvinvoivien ihmisten ja seutujen etuoikeus.
”Säästöt eivät saa johtaa siihen, että turvallisuuspalveluja teetetään teknisillä laitteilla ja vapaaehtoisilla ihmisillä tai korvataan yksityisillä turvapalveluilla. Kysymys on kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja uskottavasta viranomaistoiminnasta.”
Palveluiden saatavuusajasta ei ole laissa kuin yleisiä määräyksiä, Eloranta huomauttaa. Se ei kerro mitään poliisin tai paloauton palvelunopeudesta pitkien etäisyyksien Lapissa tai vesistöjen rikkomassa ja harvaan asutussa Itä-Suomessa.
Reuna-alueiden vasteajat pitäisikin selvittää, ennen kuin valtio lähtee leikkaamaan sieltä lisää, Eloranta sanoo.
”Valmiusajat kasvavat, kun toimintoja keskitetään, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että palvelut eivät voi säilyä entisellä tasolla, jos palveluverkkoa harvennetaan. Elämisen turvallisuus riippuu asuinpaikasta.”
Eloranta on huolissaan yleensäkin viranomaistoimintojen ja niiden valvonnan siirtämisestä yksityisten ihmisten ja yritysten vastuulle.
”Näemme päivittäin lastensuojelussa, vanhustenhoitolaitoksissa, harmaan talouden torjunnassa tai ympäristöhallinnossa, että valvojien voimavarat suhteessa valvottaviin ovat aivan liian pienet.”
Palvelujen kilpailutukset ovat hankalia varsinkin pienille kunnille, sillä niiden osaaminen ei riitä suurten palveluntarjoajien kanssa.
Elorannan mielestä kunnan tulee tuottaa vähintään puolet palveluista itse, jotta sillä säilyy osaaminen ostopalveluiden valvontaan ja käsitys hintatasosta.
Viime aikoina erityisesti yrittäjien ja kokoomuksen suunnalta on vaadittu kunnille enemmän vapautta palveluiden ostamisessa ja hintalappua näkyviin kuntapalvelun kustannuksesta.
JHL ei tätä hyväksy.
”Katsomme, että julkisten hyvinvointipalvelujen ensisijainen tarkoitus on tuottaa hyvinvointia eikä toimia elinkeinopolitiikan välineenä. Kustannukset pitää olla tiedossa, mutta hintalappukeskustelu ei ota huomioon palvelujen yhteiskunnallisia tavoitteita eikä esimerkiksi valvontakuluja. Ollaan väärillä jäljillä, jos ihmisten hyvinvointipalveluja mitataan vain rahalla.”
Esimerkiksi päivähoidosta ja koulutuksesta saadaan helposti halpaa, kun vähennetään aikuisia, mutta lasku voi seurata perässä.
Kunnat ostavat palveluja jo lähes 10 miljardilla eurolla. Nyt on valinnan paikka, Eloranta sanoo.
”Linja jatkuu, jos niin halutaan. Elinkeinoelämän linjana on kevyemmän verotuksen, pienemmän julkisen sektorin ja suuremman yksityisen vastuun Suomi.”
Myös kuntauudistus antaa mahdollisuuden vahvistaa joko yksityisiä tai kuntapohjaisia palveluita.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
