KOULUPÄIVÄKIRJA Sovinto
Ovat ihmissuhdeongelmat miten kinkkisiä tahansa, sovinto lienee parhain ratkaisu. Varsinkin lapsuusiässä. Sen jälkeen on puhtaampi olo lähteä elämässä eteenpäin. Tämän huomasin mielihyvällä, kun taas entinen oppilaani tuli käväisemään.
Havaitsin aikoinaan luokassani kiusaamisprosessin. Vaikka kuinka opettaja halusi sen pois tai selvittää, aina löytyi eräänlainen rottaverkosto, jossa se sitten uusiutui. Poissa kasvattajan silmien alta.
Eivätkä vastapuolet (kiusaajan puolella useita) olleet mitään reppanoita. Kiusattu sai myöhemmin Mensan jäsenkortin ja hän lähti opiskelemaan filosofiaa. Kiusaajasta taas tuli lahjakas taiteilija, jolla on nykyään työresidenssi Pietarissa.
Niinpä kaiken nähneen pedagogin sydän läikähti taas, kun istuimme meillä nuoren taiteilijan kanssa teepöydässä. Hän kertoi, että kun he tapasivat sitten isompina poikina baarissa, hän pyysi anteeksi. Nuoret sopivat ja heistä tuli kaverit. Miten kuuluikaan pöydässä se jumallause kiusaajalta: Eihän lapsena aina ajattele, mitä siitä seuraa, miltä tuntuu!
Mutta mennäänpä tähän päivään. Jos opettajan voimat ja taidot eivät aina ennen riittäneet kiusaamisen karsintaan tai sen eri ilmenemismuotojen tutkimiseen, seuraamiseen ja selvittelyyn, niin miten ne voisivat riittää nyt. Toisen häiritseminen on saanut rajumpia tapoja. Eikä rikoskaan ole kaukana.
Muistan, kuinka lähdin koulupäivän päätteeksi tyttöjen saattajaksi koulun pysäkille, kun koulun lähistöllä ajeli kyytiinpyytäjä tarkkailureittejään. Mutta miten voisi opettaja olla nyt tarkkana, kun elämme aikaa, jolloin lukuisat lapset saavat elämänikuisen trauman tässä some-maailmassa. Sillä on harmaa alue, joka lähentelee rikosta.
Nyt pitäisi esimerkkitapaukset kirjata, tunnistaa ja tehdä kasvatusaloitteet. Vai mitä sanotaan muutamasta esimerkistä: Koululainen pitää tyynyn alla mediavälinettä kuin uniriepua. Hän saattaa kesken yön saada viestin, jossa joko tuttu tai tuntematon uhkaa, että jos ei ole aamulla mukana kymppiä, perheellesi käy pahoin. Tai näin: tehdään halventava video ja välitetään se rottaverkostossa tai kostetaan paremmuus ivailuviestillä.
Entä, kun rikosaikuinen lähestyy lasta? Kenenkään lapsuus ei ansaitsisi tätä määrää rottaverkostoa, ei sitä lapsen mieli kestä.
Mitä tehdä? Tuli mieleeni kirjailijaystäväni Pauli Murtorinteen suosittu nuortenkirjasarja Rottapoliisit. Siinä ympäristöään havainnoivat pojat olivat tärkeässä asemassa, kun yhteiskunnan valvojat selvittivät harmaalla alueella tapahtuvia rikoksia. Usein rikokset tyssäsivät niiden ennakointeihin.
Mediatekniikan pitäisi tulla nyt avuksi, jotta uhkailun, kiristyksen ja mielijärkytyksen uhriksi joutunut voisi lähettää helposti rottaverkoston viestin edelleen kommentoitavaksi. Se vähentäisi ajattelematonta viestimistä ja toisi myös sovinnon mahdollisuuden. Koulupsykologeilla on uusi tehtävä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
