Koristekanojaja jersey-lehmiä
Kotieläinrotuja esitellään monipuolisesti 9. marraskuuta alkavilla perinteisillä Elma-maaseutumessuilla Helsingissä.
Kanoista kiinnostuneet kävijät löytävät ensimmäistä kertaa messuilta maatiaisten lisäksi myös koristekanarotuja.
Lihakarjaroduista esitellään hereford, limousin sekä pitkäsarvinen ylämaankarja. Tuttujen lehmärotujen lisäksi mukana on jersey-lehmiä, jotka esiintyvät eläinareenan showssa lauantaina.
Lammasroduista mukana ovat valkoinen, ruskea ja musta suomenlammas, oxford down, kainuunlammas ja texel.
Messujen yhteydessä järjestetään Pro Agrian valtakunnalliset lammaspäivät. Ohjelmassa on muun muassa rakennearvostelukoulutus, kojukoulutus, tutustumismatkoja ja pässihuutokauppa.
Messujen kummieläinkin on lammas. Parikan Antero syntyi heinolalaisella Pihlajamäen tilalla elokuun lopussa.
Messuilla voi tutustua muun muassa maaseudun elintarviketarjontaan ja matkailuyrityksiin. Messujen vierailevana maakuntana on Etelä-Savo.
Elman lisäksi messukeskuksessa on samaan aikaan viisi muutakin tapahtumaa: Metsä, Kädentaito, OutletExpo, VM Motorsport Show sekä lauantaina ja sunnuntaina Lemmikki-messut.
MT
vihreaviikonloppu.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
