Arlan toimitusjohtaja vaihtuu: Marimekolta kannuksensa saanut Kai Gyllström ottaa ohjat
Arla Suomen nykyinen toimitusjohtaja Reijo Kiskola siirtyy eläkkeelle joulukuussa.
Gyllström toimii tällä hetkellä Arla Foodsin Food Service -toimintojen johtajana ja Euroopan johtoryhmän jäsenenä. Kuva: PressikuvaArlan johdossa on menossa vahdin vaihdos.
Arla Suomen nykyinen toimitusjohtaja Reijo Kiskola siirtyy eläkkeelle vuodenvaihteessa.
Kiskola on johtanut Arlan toimintoja Suomessa seitsemän vuotta. Loppusyksystä 63 vuotta täyttävällä Kiskolalla on takanaan 40 vuoden kokemus elintarviketeollisuudesta, joista suurin osa meijeriteollisuudesta. Uutena toimitusjohtajana Arla Suomea ryhtyy luotsaamaan Kai Gyllström. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2018.
Uransa alkuvaiheilla Gyllström työskenteli Marimekon vientiosastolla esimiehenään Kirsti Paakkanen. Siellä hän eteni Euroopan myynnistä vastaavaksi vientipäälliköksi.
Sen jälkeen hän on toiminut johtotehtävissä Carlsbergilla.
Gyllström aloitti Arlalla vuonna 2009, jolloin hän vastasi Arla Suomen liiketoimintojen kehittämisestä.
Arlalla hän toimi kaksi vuotta talous- ja hallintojohtajana, kunnes sai vastuulleen markkinoinnin ja tuotekehityksen. Gyllströmin urapolku jatkui Suomesta Saudi-Arabiaan, jossa hän johti Arlan paikallista liiketoimintaa. Viime vuoden kesäkuusta lähtien hänen vastuullaan on ollut rakentaa Arlan Food Service -organisaatio Eurooppa-divisioonan alle.
"Kai Gyllströmillä on laaja-alaista ja monipuolista liiketoiminnan osaamista. Hän on työskennellyt Arlalla eri vastuualueiden parissa, mikä on antanut hänelle hyvän kokonaiskuvan Arlan ja meijerialan toiminnasta. Hänellä on kyky näyttää suuntaa, luoda strategioita ja myös toteuttaa ne. Hän on ansioituneesti ja menestyksekkäästi johtanut Arlan toimintoja niin Suomessa kuin ulkomailla", avaa valinnan perusteita Arla Foodsin Eurooppa-divisioonan johtaja Peter Gioertz-Carlsen.
"Otan kunnialla vastaan Arla Suomen toimitusjohtajan tehtävän. Odotan innolla ja motivoituneena yhteistyötä niin henkilöstön, maidontuottajien, asiakkaiden kuin muidenkin sidosryhmien kanssa. Arlalla on vielä paljon mahdollisuuksia Suomessa. Hallussamme on kotimaisten vahvuuksien lisäksi emoyhtiö Arla Foodsin vahvuudet. Meillä on myös mielenkiintoinen markkina-asema, sillä olemme haastajan asemassa Suomessa. Tämä antaa meille mahdollisuuden ja luvan olla sekä luova että kekseliäs, niin toiminnoissamme kuin näkemyksissämme", toteaa Kai Gyllström.
Arla Foodsin Eurooppa-divisioonan johtaja Gioertz-Carlsen kiittää Kiskolaa hänen hyvästä uurastuksestaan ja panostuksestaan yrityksen menestyksen eteen.
"Reijo on ollut vahva ja luotettava johtaja. Hän on toimitusjohtajakautensa aikana luonut monia menestystarinoita, joista hän voi tiiminsä kanssa olla ylpeä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
