Lajit reagoivat muuttuviin olosuhteisiin eri tahdissa – ilmaston lämpeneminen voi vaikeuttaa toisistaan riippuvaisten eliöiden selviytymistä
Sammakoihin kevään aikaistuminen ei ole vielä vaikuttanut. Ne selviävät talvesta jopa Kilpisjärvellä.
Viitasammakoita tapaa kosteilla niityillä, kedoilla, metsissä, soilla ja puutarhoissa. Kuva: Jukka PasonenJoka vuosi uusiutuvat kevään tapahtumat reagoivat herkästi lämpötilan kohoamiseen.
Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tutkijatohtorin Maria Hällforsin mukaan keväiset tapahtumat luonnossa ilmenevät nykyisin keskimäärin yli viikkoa aiemmin kuin 40 vuotta sitten.
Eläin- ja kasvilajit eivät muuta ajoittumistaan samalla herkkyydellä. Näiden erojen tunnistaminen on tutkijan mielestä tärkeää.
"Jos esimerkiksi kävisi ilmi, että kasvien kukinta ja lintujen saapuminen keväällä aikaistuvat, mutta kukkia pölyttävien ja linnuille ravintona toimivien hyönteisten esiintyminen ei, syntyy eritahtisuus toisistaan riippuvaisten eliöiden välillä."
Tällaiset herkästi ja vähemmän herkästi reagoivien lajien yhdistelmät on tärkeä kartoittaa. Koska monet eliöiden elämänkiertoon liittyvät tapahtumat ovat herkkiä lämpötilalle, kevättapahtumien ajallisen siirtymisen voimakkuus heijastaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ympäristöön.
Viime vuonna Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan perustettu osaamiskeskus Research Centre for Ecological Change käyttää suomalaisten vuosikymmenien varrella tekemiä keväthavaintoja tutkimusaineistonaan. Tätä tiedonkeruuta on tehty muun muassa Luonto-Liiton kevätseurannan puitteissa. Myös lintuharrastajat seuraavat aktiivisesti muuttolintujen keväisiä saapumisaikoja.
Luonnon ilmiöitä on seurattu ja kirjattu muistiin Euroopassa tiettävästi jo 1600-luvulla. 1800-luvulla tietoa tarvittiin maatalouden kehittämiseen. Nykyisessä maailmantilanteessa seurantatiedoilla on jälleen käyttöä.
Viime viikon lopulla Turun Ruissalon sijaitsevan kasvitieteellisen puutarhan liepeillä kielot olivat täydessä kukassa. Tuomen kukinta oli jo ohi ja niityt rehottivat voikukankeltaisina.
Keväisistä luontotapahtumista lasten kestosuosikki lienee sammakoiden kuteminen. Suotuisalla säällä sammakoiden munista kehittyy hujauksessa nuijapäitä, jotka pian jo loikkivat nurmikoilla pieninä miniatyyrisammakoina. Joko teidän kylällä on nähty nuijapäitä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
