Parkano voitokas sahdinvalmistuksen SM-kisoissa
PERTUNMAA
Banaania, neilikkaa, kinuskia ja syvää maltaista makeutta. Sahdin makumaailma on vivahteikas ja siihen oli hyvä perehtyä sahdinvalmistuksen SM-kisoissa, jotka järjestettiin lauantaina Pertunmaalla.
Jo 24:ttä kertaa järjestetyissä kilpailuissa oli mukana 42 pitäjän sahtiparhaimmisto.
Osa kilpailemaan tulleista sahdinvalmistajista oli käynyt läpi alkukarsinnan omalla paikkakunnallaan, osa pääsi mukaan ilman karsintoja haastajien puuttuessa.
Perinteisten sahtialueiden eli Hämeen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Satakunnan lisäksi kisoihin osallistui sahdintekijöitä myös muun muassa Hyvinkäältä ja Heinolasta.
Kannustusjoukkoja virtasi kisapaikalle bussilasteittain ympäri Suomea. Mukana oli sahti- ja olutseurojen väkeä ja jonkin verran ulkomaalaisia turistejakin.
”Haluamme kilpailun avulla elvyttää ja pitää hengissä sahtikulttuuria. Sahti on tärkeä osa maaseudun tapakulttuuria ja onhan se varsinaista lähiruokaa. Sahtia arvostetaan myös ulkomailla”, painottaa Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja Pekka Kääriäinen.
Sahti on suomalainen perinneolut, jonka valmistustaito ulottuu yli tuhannen vuoden taakse ja periytyy usein sukupolvelta toiselle.
Leivonmäkeläinen 24-vuotias Matti Robert Liias on sahdinvalmistaja jo neljännessä polvessa.
”Osallistuin kisoihin myös viime vuonna Espoossa ja pärjäsin aika mukavasti. Niinpä rohkaistuin lähtemään uudestaan mukaan”, Liias kertoo.
Vaikka Matin sahti ei noussut Pertunmaalla finaalisijoille, hän vaikutti tyytyväiseltä kisapäivän antiin ja toivoisi muidenkin nuorten löytävän sahdin hienoudet.
Leivonmäellä nuoriso jonkin verran kuulemma sahtia juokin, mutta jo esimerkiksi Jyväskylässä sahti on nuorille vieras juoma.
Jokainen kilpailija toi mukanaan kisoihin oman tuomarinsa. Sahtien arviointi tapahtuu aistinvaraisesti ja arvioinnissa huomioidaan juoman ulkonäkö, väri, tuoksu sekä ennen kaikkea maku.
Tuomareiden henkilökohtaiset makumieltymykset vaikuttavat mestarisahdin valintaan ja se on tarkoituskin. Kotiin päin saa kuulemma vetää niin paljon kuin sielu sietää.
Tänä vuonna tuomaristo rankkasi kovassa kisassa kärkeen parkanolaisen Markku Perttusen sahdin.
Perttusen voitokasta juomaa kuvailtiin muun muassa sanoilla tasapainoinen, hedelmäinen ja yksinkertaisesti paras.
”Meillä tehtiin aina kotona sahtia ja seurasin sivusta. Aloitin itse sahdin valmistamisen 70-luvulla. Äiti opetti”, kolmatta kertaa mestaruuskisoihin osallistunut Perttunen kertoo.
Mikä on hänen voitokkaan sahtinsa salaisuus?
”Laitan keittovaiheessa mukaan vähän kauraa, sillä se pehmentää makua.”
”Sahdin tekeminen on niin monen tekijän summa, ettei siihen oikein yhtä salaisuutta löydy. Vaikka joku yrittäisi tällä reseptillä tehdä sahtia, ei siitä samanlaista tulisi”, Perttunen toteaa.
Hän kertoo valmistavansa sahtia yleensä jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja kilpailuihin, ja opettaneensa vastikään myös vävypoikansa sahdintekoon.
Maria Markus
!
Jo 24:ttä
kertaa
järjestetyissä
kilpailuissa oli mukana 42 pitäjän sahti-
parhaimmisto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
