Tuolihissi jumiutui Rukalla – parikymmentä ihmistä pelastettiin köysillä
Laskijat odottelivat hississä noin tunnin.
Laskettelijoita tuolihissin kyydissä Kuusamon Rukalla maaliskuussa 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAKuusamon Rukalla tuolihissi jumiutui tänään aamupäivällä. Pysähtyneessä hississä oli tapahtumahetkellä noin 20 ihmistä, kertoi Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen STT:lle.
Hänen mukaansa pisimmillään ihmiset odottivat hississä noin tunnin ja heidät pelastettiin köyden avulla.
Maahan hissistä oli matkaa viidestä kahdeksaan metriä, Parviainen arvioi. Häneen mukaansa pelastustilanne sujui rauhallisesti ja viimeisiä pelastettavia laskettiin maahan puolilta päivin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
