Naisten sterilisaatioiden määrä romahti 2000-luvulla
Helsinki (MT)
Suomessa tehtyjen sterilisaatioiden määrä on romahtanut 2000-luvulla. Kun vielä vuosituhannen vaihteessa sterilisaatioita tehtiin naisille yli 8 000 vuodessa, vuonna 2012 niitä tehtiin enää vajaat 2 500.
”Naisten sterilisaatioiden määrän muutos viimeisen vuosikymmenen aikana on hyvin dramaattinen. Se on niin dramaattinen, että taustalla on useampia tekijöitä”, arvioi Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikan ylilääkäri Dan Apter.
Samaan aikaan kuitenkin miehille tehtyjen sterilointien määrä on kasvanut hitaasti. Vuonna 2012 niitä tehtiin hiukan yli 2 000.
”Miesten osuuden nousu antaa toivoa siitä, että ehkäisyn toteuttamista ei pidetä enää täysin naisen tehtävänä tai jopa velvollisuutena”, pohtii tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).
Syyt naisten sterilisaatioiden määrän roimaan laskuun ovat moninaiset. Dan Apter näkee suurimpana syynä ehkäisymenetelmien kehittymisen.
”Tärkeimmäksi korvaavaksi menetelmäksi on noussut hormonikierukka. Siitä on etuja muun muassa runsaista vuodoista kärsiville.”
Toinen tärkeä syy sterilisaation suosion laskuun ovat epävarmat ihmissuhteet. Yhä useampi haluaa jättää oven auki tulevaisuuteen, jos eteen tulisi ero ja vielä haluaisikin uuden kumppanin kanssa lapsen.
”Uusioperheisiin syntyy yhä useammin yhteisiä lapsia. Siitä on tullut tapa vahvistaa uutta parisuhdetta.”
Lapsentekoon ryhdytään kaiken kaikkiaan myöhemmin kuin ennen.
”Monella on jo tarpeeksi työtä, että saavuttaa halutun lapsiluvun ennen kuin on liian myöhäistä”, Gissler lisää.
Sekä Gissler että Apter epäilevät, että sterilisaatioiden saatavuudessa on valtakunnallisesti eroja.
THL:llä ei ole aiheesta tilastoja, mutta sen verran tiedetään, että pääkaupunkiseudulla sterilisaatioita tehdään vähiten suhteessa väkimäärään.
”Vähän sellaisia huhuja on ollut liikkeellä, että eräissä maakunnissa sterilisaation saaminen on hankalampaa kuin toisissa. Lääkärikunnassa on eroja. Jossain päin maata voidaan asiaan suhtautua hyvinkin nihkeästi”, Gissler tietää.
Apter kääntää asian toisin päin: jos ei ole tarjontaa, ei ole kysyntääkään.
”Sterilisaatio ei mene hoitotakuun piiriin. Operaationa se joutuu aina jonossa hännille. Kun terveydenhuoltopiireillä on muutenkin kädet täynnä, jonossa voi joutua odottamaan pitkään. Sekin vähentää halua operaatioon, koska ihminen haluaa ratkaista tällaiset asiat mahdollisimman nopeasti.”
Sekä Väestöliiton että THL:n näkökulmasta sterilisaatio on ja pysyy ehkäisymenetelmänä.
”Joillekin se on ainoa vaihtoehto, joka toimii. Sen saamista ei pitäisi vaikeuttaa turhaan. Meillä keskustellaan julkisuudessa kyllä pillereistä ja aborteista, mutta sterilisaatiosta ei juurikaan. Miksi näin on?” Apter pohtii.
Gissler muistuttaa, että valinnan vapaus pitäisi säilyttää myös ehkäisyasioissa. Kohtelun pitäisi olla tasa-arvoista kotikunnasta riippumatta.
Ehkäisykasvatus on kokenut viime vuosikymmeninä suuria muutoksia. 1990-luvun laman myötä ehkäisyneuvontaa ja kouluterveydenhuoltoa leikattiin. Seurauksena raskauden keskeytykset yleistyivät.
”Yhteiskunnan säästöt näkyivät teiniraskauksina”, Apter kiteyttää.
Vuonna 2004 seksuaalikasvatus palasi kouluihin, minkä seurauksena teiniraskaudet ja sitä kautta myös nuorille naisille tehdyt abortit ovat vähentyneet.
1990-luvun satoa korjataan kuitenkin yhä.
”Ne ihmiset, joiden ehkäisyn käyttö alkoi huonona silloin 90-luvun laman myötä, koristavat yhä keskeytystilastoja. Nyt he ovat reilun kolmenkympin ikäisiä eikä tieto ole mennyt perille vieläkään. Voidaan puhua ongelmasta, jos samalle naiselle tehdään elämänsä aikana jo toista tai useampaa keskeytystä.”
30–40-vuotiaiden joukossa kasvanut ilmiö ovat vahinkoraskaudet pian edellisen synnytyksen jälkeen.
”Näen sen lääkäreiden ja terveydenhuollon kykenemättömyytenä. Yhä kuvitellaan, että imetys riittää ehkäisyksi. Ei se riitä, jos ei imetä täysimetyksenä. Eikä aina silloinkaan. Nainen on hyvin hedelmällinen synnytettyään.”
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
