Ainainen joulu ihmisille ja muulle luonnolle
Varsinkin näin joulun läheisyydessä meidän kaikkien on aiheellista syventyä hyvään tahtoon toisiamme ja koko luontoamme kohtaan. Näin saavuttamamme hyvä mieli on joulun tärkeä anti.
Luonto on Luojan ikiliikkuja, ihmisillä on oikeus sitä hyödyntää, mutta ei tuhota. Meidän on tärkeää sisäistää tämä elinvoimamme jatkuvuuden ehto.
Me ihmiset samoin kuin eläimetkin elämme luonnosta. Ihmisen velvollisuus on säädellä tätä tasapainoa niin, ettei mikään osapuoli terrorisoi toista eikä toisaalta myöskään ajaudu sukupuuttoon. Tässä on yksi ihmiskunnan sivistyksen mitta.
Luonnon jatkuvuus perustuu ilmaiseen kasvun ihmeeseen. Hirvipariskunta nautiskelee uuden elämän syntymiseksi saamatta palkkaa, ihmisten tavoin. Maamiehen kylvämä siemen itää ilmaiseksi antaen monikymmenkertaisen sadon.
Vasta kaikki näihin ilmaisiin kasvun ihmeisiin myöhemmissä jalostusprosesseissa sitoutuneet eurot ovat ihmisen palkkaa.
Ihmisen tärkeä rooli on huolehtia hedelmällisestä maaperästä kasvun ihmeelle. Rikkaruohot tulee kitkeä viljapellosta ja terrorismi ihmiskunnasta. Ihmisten ja eläinten luonnollisia reviirejä tulee kunnioittaa niin, että vältytään luonnottomilta törmäyksiltä.
Pahimpia ovat ihmisten väliset reviiriloukkaukset niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Pakottaminen reviirien muuttamiseen väkivalloin johtaa kapinaan.
Kaikki ihmiset ja ihmisryhmät luontomme osatekijöinä sekä maaseudulla että kaupungeissa ovat samanarvoisia. Ehkä selkeimmin tätä kunnioittavat metsästäjät ja metsästysseurat: toisarvoisia siellä ovat jäsenten kukkaron paksuus, jäsenkirja, sukupuoli, ikä, ammatti, asuinpaikka tai loppututkinto. Tasa-arvo on metsästäjille luonnollinen hyve, muillekin varteenotettava tärkeä esimerkki.
Meille Suomen kansalaisille nämä arvot ovat poikkeuksellisen korkeita. Mutta kasvava raatelunhaluinen väkivalta järkyttää koko luonnon tasapainoa myös Suomessa. Jousi on nyt jännitetty salakavalasti, kansalaisten tahtoa ja luonnonmukaisuutta halveksien, vaarallisen ja kestämättömän kireälle.
Uskoen ja odottaen paluuta menestymisemme ehtona olevaan sopusointuiseen, yhdessä rakenneltuun tasapainoiseen Suomeen, toivotan ainaista hyvää joulua. Esko Eela
kunniapuheenjohtaja
Suomen Metsästäjäliitto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
