Minun autoni Kupla hinasiValmetin käyntiin
Ostin ensimmäisen autoni vuonna 1966. Se oli vaalean kermanvärinen Kupla-Volkswagen vuodelta 1952. Alunperin siinä oli ollut suuntaviitat eli vinkkari sekä kaksiosainen takaikkuna, joka oli sittemmin muutettu yksiosaiseksi. Suuntaviitat olivat samoin vaihdettu vilkuiksi.
Kesäautona se oli verraton, mutta talvella tulivat käynnistysongelmat. Jääkaapiksikin sitä saattoi kutsua, sillä pakkasilla tuulilasista pysyi sulana vain kaksi pientä aukkoa silmien kohdalla.
Onneksi Kuplassa oli käynnistysveivi, jolla sen saattoi saada hyvällä onnella käyntiin. Usein vaihtoehdoksi jäi hinaaminen.
Meillä oli pikku-Valmet 20, joka oli hiukan varmempi käynnistymään. Joskus tosin hinattiin Volkkarilla Valmet käyntiin eli apua puolin toisin.
Olin vähällä myöhästyä häistäni Volkkarin takia, kun pieni yöpakkanen yllätti syyskuun lopulla. Sillä kertaa sain auton veivillä käyntiin.
Sen kanssa piti olla varovainen. Veivin käyttöön oppi, kun sai kerran takapotkun poskeen. Siitä olisi voinut tulla pahaa jälkeä, jos se olisi osunut täydellä voimalla.
Mikään vauhtihirviö Volkkari ei ollut. Matka Sysmästä Helsinkiin saattoi kestää viisikin tuntia, jos auto temppuili esimerkiksi tankkiin päässeiden roskien takia.
Lopulta auto jäi oman onnensa varaan takapihalle. Siellä se on vieläkin, mutta ilman moottoria. Sen pellit eivät ole vieläkään ruostuneet puhki pohjaa lukuunottamatta. Ovat toista maata kuin nykyautojen oluttölkinohuet pellit.
Joskus tulee ikävä Kuplalla ajelua ja sen temppuilua. Auto oli melkein kuin ihminen, ei siihen voinut suuttua. Kiitos Kupla hyvästä palvelusta, kaikkesi yritit!
MATTI ORPANA
Sysmä
n MT:n ”Minun autoni” -palstalla esitellään autoja, jotka
ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita
autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen:
Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
