Biouuni pienentää polttoainekuluja
Polttoaineena Olli käyttää tällä hetkellä haketta ja kuivurin esipuhdistajan puhaltamaa viljan lajittelujätettä.
Hakkeen lisäystarve vaihtelee kuivattavan viljan kosteuden mukaan. ”Normaalikosteudella hake riittää noin kaksi vuorokautta.”
Poltettavan hakkeen Olli saa omasta metsästä. Haketuksen hoitaa urakoitsija.
Hakkeen hinta polttoaineena on karkeasti vain neljäsosa öljyn hinnasta. Olli arvioi, että investointi maksaa itsensä takaisin viidessä–kahdeksassa vuodessa.
Ajatus siirtymisestä biouuniin syntyi Ollin mukaan jo vuoden 2008 märkänä syksynä.
”Sen vuoden öljylaskua ei ollut mukava maksaa.”
Kuivurin koneiston vaihdon yhteydessä myös uunin vaihto oli edessä. Viime syksynä kaavailtu energian valmisteveron poisto sai Ollin valitsemaan biouunin.
Uunin vaihdon lisäksi koko kuivuri koki täysremontin. ”Siilosto korotettiin ja koneisto vaihdettiin uuteen.”
Kuivurin koko kasvoi yli kaksinkertaiseksi, 160 hehtolitrasta 360 hehtolitraan. Huomattavasti isompi kuivuri saatiin sopimaan vanhaan rakennukseen korottamalla sitä. Rappuset rakennettiin uudestaan kuivurin ympärille.
Myös siilotila lisääntyi korotuksessa. Lisää varastotilaa tuli 360 kuutiota.
Ollin rakennusurakka alkoi huhtikuussa ja nyt uudella kuivurilla on kuivattu jo kaksi koe-erää. Työtä on ollut paljon, mutta Olli on tyytyväinen erityisesti biouuniin.
”On hyvä, että esipuhdistimen jätteet saa poltettua energiaksi.”
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
