Kriisikunnat voidaan pakkoliittää
Aiemminerimieliset ministerit Maria Guzenina-Richardson(vasemmalla, sd.) ja HennaVirkkunen (kok.)kehuivat tiistaina pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kanssa kuntauudistusta Helsingissä Kesärannassa. Markku Ulander/Lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoHallitus päätti tiistaina kuntauudistuksen aikarajaksi huhtikuun 2014, johon mennessä koko- tai muita vaatimuksia täyttämättömien kuntien täytyy päättää yhdistymisestä.
Kriisikunnat voidaan määrätä pakkoliitoksiin.
Ministerit linjasivat kuntauudistusta tiistaina Helsingissä pääministerin virka-asunnossa, jossa pääministeri Jyrki Katainen (kok.), peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) ja hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) kiittelivät toisiaan ja toistensa puolueita Kataisen sanoin ”mielettömän” hyvästä yhteistyöstä kunta-asiassa.
Hallituksen tavoitteena on edelleen vahvat peruskunnat, jotka voisivat aloittaa vuoden 2015 alussa.
Virkkusen johtama hallinnon- ja aluekehityksen ministerityöryhmä käsittelee kuntakriteerit kesäkuun 2012 loppuun mennessä.
Siinä ratkaistaan uusien kuntien vähimmäisväestön määrä, samoin muut vahvan peruskunnan kriteerit. Kunnan on oltava koko alueen näkökulmasta katsoen elinvoimainen palvelukokonaisuus, yhdenmukainen työssäkäyntialueen kanssa ja talouden oltava kunnossa.
Laki lähetetään syksyllä lausuntokierrokselle kuntiin ja sen on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa 2013.
Hallitus vaatii kunnilta yhdistymispäätöksiä viimeistään huhtikuun 2014 alussa. Niihin kannustetaan avustuksilla.
Valtionosuuksien menetykset korvataan vuosina 2014–2019, jos kuntien yhdistyminen aiheuttaa niitä.
Kuntiin aiotaan lähettää erityisselvittäjiä, jos kuntaliitokset eivät muuten etene. Tämä koskenee erityisesti suurten kaupunkien kehyskuntia, jotka ovat vastustaneet kuntaliitosta keskuskaupunkiin.
Lopullinen päätösvalta jäisi Virkkusen mukaan kuitenkin kunnanvaltuustoille.
Keskustassa selvittäjien määräämistä pidetään käytännössä pakottamisena liitoksiin. Muun muassa kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) katsoo, että kyse on ”selkeästi pakkotoimenpiteistä, joita ei voi hyväksyä loukkaamatta perustuslain turvaamaa kunnallista itsehallintoa”.
Hänen mukaansa hallitus ei päässyt kuntaliitostavoitteistaan yksimielisyyteen ja siirtää päätöksenteon syksyn kuntavaalien yli.
Kuntaliitosten pitää tulla voimaan viimeistään vuoden 2017 alussa.
Pakkoliitoksia voidaan tehdä kriisikunnissa, joiden talous on vajonnut liikaa miinukselle. Virkkusen mukaan tällaisia viime aikoina kriisiytyneitä itsenäisiä kuntia ei ole kuin kaksi, Juankoski ja Tarvasjoki, muut ovat jo päättäneet yhdistymisestä.
Kuntarakenteen merkitys korostuu hallituksen mukaan pääkaupunkiseudulla eli metropolialueella. ”Alueella tarvitaan sekä kuntarakenteen muutoksia että jonkin tyyppistä metropolihallintoa.” Erityisesti tarvitaan yhteistyötä maankäytön, asumisen ja liikenteen kysymyksissä.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
