VIERASKOLUMNI Sattuman maksimointi
Suomen aluekehittäminen käsitetään yhä vallitsevammin suurten kaupunkiseutujen vahvistamiseksi. Suuruuden logiikkaa pidetään ainoana vaihtoehtona.
Ideologissävytteinen metropolivaltiopolitiikka on saamassa lopullisen yliotteen. Maaseutupolitiikka on laimentumassa näkymättömiin.
Maakuntien liittojen laatimat suunnitelmat mielletään merkitystä vailla oleviksi kannanotoiksi, maakuntien naisten ja miesten toiveajatteluksi ja aluekehittämisen kansanperinteeksi.
Samaan aikaan kaavaillaan sopimusmenettelyjä suurimpien kaupunkien kanssa. Sommitellaan innovaatiokaupunkeja. Yhä suurempi osa maasta nähdään periferiana, jonka kohtalo ei kiinnosta ja jonka roolia yhteiskunnassa ei osata eikä haluta hahmottaa.
Tieto ja näkemys Suomen laajan ja vaihtelevan maantieteen antamista mahdollisuuksista ovat hukkuneet innovaatiohöttöön.
Muualta kopioitujen suurkaupunkimallien oletetaan toimivan täällä sellaisinaan. On helppo loihtia mielikuvitusmaailma, jossa innovaatiokeskittymät ovat maailmanluokkaa eikä pienipiirteiseen maantieteeseemme tarvitse kiinnittää huomiota.
Lentokoneesta katsoen syntyy mielikuva tiiviistä, pienten etäisyyksien maasta. Suloisen perspektiiviharhansa vallassa innovaatioeliitin on helppo ja turvallinen elää.
Höttöilyn sijaan suomalainen aluekehittäminen tarvitsee aitoa ajattelua. Sen lähtökohtana on maantiede: pieniin paikallisyhteisöihin perustuva Suomi.
Kilpailukykymme ja menestyksemme ovat syntyneet kansalaislähtöisesti, alhaalta ylöspäin. Tämä perustavanlaatuisuus ei ole muuttunut. Suomi pärjää myös jatkossa, jos kykenemme huolehtimaan kaikkien alueiden ja kaikkien asukkaiden menestyksen ja onnellisuuden edellytyksistä.
Suomen aluekehittämisen aito periaate on edellytysten luominen. Kaikki alueet ovat yhtä tärkeitä. On liian uskaliasta ja perusteetonta olettaa, että menestys voi syntyä ainoastaan tietynlaisissa ympäristöissä. Vielä kohtuuttomampaa on luulla, että Suomesta voisi kehittyä suurkaupunkiyhteiskunta. Viisaampaa on ajatella, että menestys voi syntyä monenlaisissa ympäristöissä.
Aluekehitykseen pätee evoluution periaate: myönteisille sattumille on annettava maksimaalinen mahdollisuus. Yllättäville yhdistelmille on annettava tilaa. Edellytysten moninaisuuden turvaaminen riittää; jossakin juuri oikeat ihmiset ja asiat kohtaavat. Syntyy uusia oivalluksia, uusia työpaikkoja ja uusia sankaritarinoita.
Edellytyksiä luovassa aluekehittämisessä Suomi jaetaan noin sataan toiminnalliseen alueeseen. Niiden yritykset, kansalaisjärjestöt ja hallinto muodostavat kumppanuusyhteisöjä, jotka tekevät oman kehittämisohjelman. Sen toteuttamisesta tehdään sopimus. Resurssit tulevat kunnilta, yrityksiltä, valtiolta ja EU:n rahoituslähteistä. Periaatteena on yksi alue, yksi ohjelma ja yksi aluekehittämisorganisaatio.
Hahmottamani asetelman toteutuminen edellyttää kilpailuttamiseen perustuvien aluekehitysohjelmien loppumista, seudullisten kehittämisorganisaatioiden kriittistä tarkastelua ja resurssien suuntaamista uudelleen.
On myös arvioitava maakuntien liittojen suunnitelmien todellinen tarve ja maakuntien liittojen rooli. Ideani toteuttaminen tarkoittaa aluekehittämisen suurta selkeyttämistä, menestyksen ennalta määräytymisopista luopumista ja sattuman maksimointia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
