”Metropäätös varakkaan väestönosan siltarumpupolitiikkaa”
Valtion tuki pääkaupunkiseudun raiteisiin ei edistä valtion talouskasvua, kirjoittaa Suomen Pankista eläköitynyt ekonomisti Pentti Forsman Maaseudun Tulevaisuuden yliössä.Forsmanin mukaan pääministeri Stubbin uudella hallituksella on kovat paineet elvyttää ja nopeuttaa rakennemuutosta, koska Suomen talous on syvissä vaikeuksissa ja kasvu hukassa.
Professorit Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola laativat viime helmikuussa valtioneuvostolle raportin ”Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset”. Siinä he analysoivat vaikeuksien syitä ja ehdottavat toimia rakennemuutoksen nopeuttamiseksi.
Helsinki ja Espoo puolestaan ovat vuosia vaatineet valtion tukea metroon ja muihin raidehankkeisiin.
”Alkukesästä molemmat, hallitus ja pääkaupunkiseutu, löysivät toisensa. Valtion verovaroista päätettiin antaa satoja miljoonia euroja raidehankkeisiin, jos Espoo ja Helsinki kaavoittavat lisää asuntoja”, Forsman kertoo.
Professorien toimenpiteiden listassa ei kuitenkaan ole mainintaa raideliikenteestä, puhumattakaan valtion tuista Espoon Länsimetron jatkeelle tai Helsingin Pisararadalle, hän huomauttaa.
Forsmanin mukaan metroradan varteen asutuksen keskelle tuskin syntyy uusia tuotannollisia työpaikkoja. Hänen mielestään hallituksen päätös tukea Länsimetroa on varakkaimman väestönosan onnistunutta siltarumpupolitiikkaa.
”Pääkaupunkiseudun asukkaat haluavat säilyttää asuinalueensa mahdollisimman vihreänä ja matalana. Toisaalta yhteiskunta taas haluaisi, että asuminen olisi mahdollisimman tiivistä, erityisesti metro- ja junaratojen varsilla. Asumisen ja julkisen liikenteen yhdistäminen vähentäisi kasvihuonepäästöjä.”
”Jos Espoossa halutaan pitää kiinni valtion kanssa tehdyn sopimuksen tavoitteesta, eli uusia asuntoja rakennetaan juuri metroradan varteen, tehtävä on kaavoittajalle vaikea, ehkä mahdoton”, Forsman arvioi. Uusien asuntojen alle jäisivät asukkaille tärkeät viheralueet ja vanhoja pientaloja. Yhtälöä vaikeuttavat vielä Espoon liito-oravat, joiden elinoloja ei lain mukaan saa tuhota.
Forsman ehdottaa, että Helsinki ja Espoo jätettäisiin suosiolla matalaksi ja vihreäksi asukkailleen. Onhan muualla Suomessa tilaa, jos vain lainsäädäntö joustaisi.
”Suomi tarvitsee tavallisia työpaikkoja tavallisille ihmisille. Seuraava hallitus voisi ohjelmassaan sopia lupaprosessien tuntuvasta nopeuttamisesta. Raiteet voisi sen sijaan palauttaa mietintämyssyyn”, hän summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
