Copalle tanskalainen puheenjohtaja
BRYSSEL (MT)
Euroopan maataloustuottajien kattojärjestö Copa valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Martin Merrildin. 60-vuotias tanskalainen on turkisten ja kananlihan tuottaja.
Merrildiä pidetään liberaalina ruuan viennistä tuloja haluavana viljelijänä. Yksi hänen päätavoitteistaan on lisätä maatalouden kansainvälistä kilpailukykyä.
”Samaan aikaan, kun ruuan kysyntä maailmalla lisääntyy, on ylituotantoa lähes jokaisella tuotantosuunnalla. Me tarvitsemme lisää vapaata kauppaa. Aion luoda vahvan vientistrategian erityisesti Aasiaan”, Merrild sanoo.
Lisäksi hän haluaa leikata byrokratiaa ja nostaa tuottajahintoja.
Uusi puheenjohtaja on huolissaan eurooppalaisesta maataloustuotannosta.
”Ilmastokeskustelu tulee olemaan meillä erittäin tärkeä. Meidän pitää pystyä kertomaan kansalaisille, poliitikoille ja järjestöille, että vähentämällä tuotantoa Euroopassa tuotanto siirtyy jonnekin muualle. Se riski on olemassa”, Merrild viittaa koviin ympäristövaatimuksiin.
Merrildin mukaan Copa keskittyy jatkossa enemmän viemään maatalouden viestiä. Yksi hänelle tärkeä viesti on: ”Tarvitaan tuottavaa maataloutta, jotta ympäristöä voidaan suojella.”
Merrildillä on tutkinto maatalousekonomiasta ja taloustieteistä.
Puheenjohtajakausi on kaksivuotinen.
Copalle valittiin myös kuusihenkinen varapuheenjohtajisto.
Suomalaisille kiinnostava varapuheenjohtaja on itävaltalainen Franz Reisecker.
”Itävallasta puolet on metsää ja moni maanviljelijä omistaa metsää. Minä edustan Copassa metsäasioita”, Resecker sanoo.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
