Lappi rahtaa ruokaa kaukaa
Lapissa kulutetaan vuosittain jalostusarvoltaan noin 57 miljoonan euron arvosta elintarvikkeita, jotka voitaisiin tuottaa pohjoisessa.
Nykyinen tuotanto vastaa noin 10 miljoonaa euroa.
”57 miljoonaa euroa työllistäisi suoraan lähes 700 henkilöä. Välillisen vaikutuksen kautta puhuttaisiin noin 3 000–5 000 hengen vuotuisesta työpanoksesta Lappiin”, arvioi projektipäällikkö Rauno Kuha Luonnonvarakeskuksesta.
Kuhan mukaan maataloudelle on hyvät edellytykset koko Lapin alueella, kun valitaan oloihin parhaiten sopivat tuotantosuunnat ja lajikkeet.
Työpaikkojen lisäksi paikallisen tuotannon kasvattaminen vähentäisi maakunnasta pois virtaavan rahan määrää ja pienentäisi elintarviketuotannon hiilijalanjälkeä.
Kuhan mukaan ensimmäisenä pitäisi lisätä maidon ja naudanlihan jatkojalostusta.
Myös esimerkiksi mansikan- ja perunantuotantoa voisi lisätä huomattavasti, sillä sopivaa maata olisi.
Suvi Niemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
